Ruhnama, sen ympärille on herännyt keskustelua. En valitettavasti ole vielä nähnyt filmiä, mutta se varmaankin näyttää miten vaarallista on kirjoittaa kirja ja pakottaa ihmiset uskomaan se - opettelemaan sitä ulkoa ja muutenkin aivopestä heitä uskomaan huttua - ja miten vaarallista on sivuuttaa sen vaarallisuus ja tyytyä vaikkapa siihen että rahaa tulee. Käännetään juu, ja lähetetään ylistäviä kirjeitä joita sitten voidaan lukea valtiontelkkarissa - valtion, joka saattaa kiduttaa jos et vähemmällä usko. Mitäpä haittaa tuosta?

Tuubissa on suosittu klippi siitä, miten Tom Cruise puhuu sekavia scientologiasta ja vaikuttaa psykopaattiselta - kuten hänellä on viime vuosina ollut tapana. Amerikkalaisia keksintöjä ovat myös jehovantodistelu ja mormonismi. Eihän kukaan voi ottaa noita tosissaan? ...vaikka nämä säälittävät viritelmät lasketaankin ristillisten kirkkojen joukkoon - jotka tietysti olisivat itsekin säälittäviä viritelmiä jos ei niillä olisi niin paljon valtaa - jota on aikanaan haalittu kiduttamalla niitä jotka eivät vähemmällä ole uskoneet, ja jota ylläpidetään pitämällä sen verran paljon lakkaamatonta meteliä että soraäänet hukkuvat. Mitäpä haittaa tuosta?

Kun mennään ajassa taaksepäin, naurettavat sepustukset alkavat vaikuttaa ilmeisesti enenevissä määrin uskottavilta? Koraani on uskottavampi kuin mormonien kirja, vaikka onkin kirjoitettu täsmälleen samalla metodilla - ja raamattu vasta uskottava on (vaikka sekin on samalla "henkistymisen" asteella tuotettu - mutta näistä vanhemmista teoksista on sentään sodittu lukuisia sotia; uljasta! Eiväthän ne sodissa kaatuneet ole voineet olla väärässä?). Mitäpä haittaa on siitä, ettei ihmisillä ole selkeää käsitystä siitä, missä fantasia alkaa ja byrokratia loppuu? Että maailmassa on ihmisiä jotka voivat tappaa ne jotka eivät vähemmällä usko? Että tätäkin kirjoittaessa pitää miettiä että uskaltaako näin kirjoittaa?

Ruhnama on naurettava sepite, raamattu ei? Ne ovat aivan eri asioita? Ovatko? Mitäpä haittaa?