Kotimatka bänditreeneistä muodostui harvinaisen surrealistiseksi. Liedossa liikenne oli pysäytetty. Jono jatkui jonnekin nyppylän taakse eikä näyttänyt liikkuvan mihinkään, joten ajattelin tietenkin ottaa toisen reitin. Ilmeisin reitinvalinta kuitenkin oli tukittu poliisien toimesta. Miksi? Ei aavistustakaan - siinä vaiheessa. Olin juuri pari iltaa sitten ollut Tampereentiellä samantapaisessa sumpussa jonkun onnettomuuden takia, mutta tämä oli jotenkin hämäräperäisempi systeemi.
Joten kun ei huvittanut seisoksia tiedottomana, ja nukkumaankin teki mieli, suuntasin edelliseen risteykseen ja lähdin jäljittämään jotain vaihtoehtoista reittiä suunnalta, joka ei ollut entuudestaan tuttu. Ensimmäinen tuikkaus oli umpikuja, josta tietenkään liikennemerkeillä ei varoitettu. Päädyin köröttelemän jossain pimeillä peltoteillä, joista ei millään päässyt kääntymään siihen suuntaan johon piti, tiet kaarsivat aina jossain kohtaa aivan pöpelikköön. Jossain vaiheessa tajusin tehneeni täyden ympyrän ja huristelevani täsmälleen väärään suuntaan, mutta risteyksiä ei missään.
Ja sitten tuli Naantalintie vastaan. Jokunen kirosana laukesi huulilta kun tajusin käytännössä pakittaneeni kymmenisen kilometriä ja käyttäneeni siihen parikymmentä kilsaa (Kartta olisi tietysti ollut autossa, mutta tosimies ei sellaiseen turvaudu). Toiveikkaasti arvuuttelin, josko tukos olisi saatu purettua, mutta sehän oli kaksi kertaa pitempi kuin edellisellä käynnillä. Jatkoin epäilyttävää toimintaani, ja lähdin uudelleen hakemaan vaihtoehtoista reittiä.
Onnistuin kääntymään kohdasta, jonka olin edellisellä hortoilulla missannut, ja päädyin mihin? Liedon keskustaan, juuri tuon tukoskohdan toiselle puolelle. Huomasin keskustan olevan poliisisaarrossa. Mielenkiintoista, mutta olinpahan hortoilullani "säästänyt aikaa ja hermoja", tutustunut syrjäpolkujen polveiluun ja buutannut kompassini, ja välttänyt tuon rysän.
Paitsi että heti seuraavassa risteyksessä oli poliisiauto taas vastassa. Punaisella merkinantolyhdyllä kommandokuosiin itsensä stailannut skaiffari viittoi minut tien laitaan - olivat varmalla pistäneet merkille, että juuri tuo auto kävi hämäräperäisesti liukenemassa paikalta kahteen kertaan. Taskulamppu sojotti sisään autoon ja häikäisi kuskin kätevästi. Sitten sokaistumisestani selvitessä olin näkevinäni punaisen lyhdyn viuhtovan jotenkin sen suuntaisesti, että nyt saisi vissiin mennä.
Sen verran horteinen olo alkoi jo olla, että kun sitten jonkun rekan perässä köröttelin, alkoi tuttu tie näyttää ihan siltä, että olin jollain aivonyrjähdyksellä onnistunut kuitenkin valkkaamaan väärän tien. Nousut jatkuivat liian pitkään, kaarteet menivät vääriin suuntiin...
Pimeässä voi ilmeisesti tuntua siltä. Tie oli oikea, saatoin muutaman kilometrin epätoivon jälkeen todeta. Mahdotontahan siitä olisi ollut harhautua, mutta toisaalta olin juuri ajanut täydellisen umpisolmun jossain hiutsin peltorämeellä - niin, sadekin vielä epätodellisuutta lisäämässä.
Tankki alkoi olla - jostain syystä - lähellä punaista, joten menin lähihuoltamolle. Syötä tunnusluku. Valitse mittari. Tankkaa. Kohh, jurnunjurnun - ei tule bensaa. Alkoi olla todella tukkoinen olo päässä.
Tulin kotiin, selitin paremmalle puoliskolle mitä oli tapahtunut. Koitettiin katsoa tekstiteeveestä mistä oli kyse, mutta siellähän ei ollut mitään infoa. Intternettiin! Samalla katsomaan kartasta minkä rinkulan tulin ajaneeksi.
Yhteys ei toiminut. Korjaa. Ei toimi. Uudelleenkäynnistin tietokoneen - joka ei suostunut sammumaan. Buuttasin väkivalloin. Ei yhteyttä. Korjaa. Ei yhteyttä. Uudelleenkäynnistys - kone ei sammu. Väkivaltabuuttaus. Levynkorjausta. Ei yhteyttä. Nukkumaan ilman tietoa siitä mitä oli tapahtunut.
Joten kun ei huvittanut seisoksia tiedottomana, ja nukkumaankin teki mieli, suuntasin edelliseen risteykseen ja lähdin jäljittämään jotain vaihtoehtoista reittiä suunnalta, joka ei ollut entuudestaan tuttu. Ensimmäinen tuikkaus oli umpikuja, josta tietenkään liikennemerkeillä ei varoitettu. Päädyin köröttelemän jossain pimeillä peltoteillä, joista ei millään päässyt kääntymään siihen suuntaan johon piti, tiet kaarsivat aina jossain kohtaa aivan pöpelikköön. Jossain vaiheessa tajusin tehneeni täyden ympyrän ja huristelevani täsmälleen väärään suuntaan, mutta risteyksiä ei missään.
Ja sitten tuli Naantalintie vastaan. Jokunen kirosana laukesi huulilta kun tajusin käytännössä pakittaneeni kymmenisen kilometriä ja käyttäneeni siihen parikymmentä kilsaa (Kartta olisi tietysti ollut autossa, mutta tosimies ei sellaiseen turvaudu). Toiveikkaasti arvuuttelin, josko tukos olisi saatu purettua, mutta sehän oli kaksi kertaa pitempi kuin edellisellä käynnillä. Jatkoin epäilyttävää toimintaani, ja lähdin uudelleen hakemaan vaihtoehtoista reittiä.
Onnistuin kääntymään kohdasta, jonka olin edellisellä hortoilulla missannut, ja päädyin mihin? Liedon keskustaan, juuri tuon tukoskohdan toiselle puolelle. Huomasin keskustan olevan poliisisaarrossa. Mielenkiintoista, mutta olinpahan hortoilullani "säästänyt aikaa ja hermoja", tutustunut syrjäpolkujen polveiluun ja buutannut kompassini, ja välttänyt tuon rysän.
Paitsi että heti seuraavassa risteyksessä oli poliisiauto taas vastassa. Punaisella merkinantolyhdyllä kommandokuosiin itsensä stailannut skaiffari viittoi minut tien laitaan - olivat varmalla pistäneet merkille, että juuri tuo auto kävi hämäräperäisesti liukenemassa paikalta kahteen kertaan. Taskulamppu sojotti sisään autoon ja häikäisi kuskin kätevästi. Sitten sokaistumisestani selvitessä olin näkevinäni punaisen lyhdyn viuhtovan jotenkin sen suuntaisesti, että nyt saisi vissiin mennä.
Sen verran horteinen olo alkoi jo olla, että kun sitten jonkun rekan perässä köröttelin, alkoi tuttu tie näyttää ihan siltä, että olin jollain aivonyrjähdyksellä onnistunut kuitenkin valkkaamaan väärän tien. Nousut jatkuivat liian pitkään, kaarteet menivät vääriin suuntiin...
Pimeässä voi ilmeisesti tuntua siltä. Tie oli oikea, saatoin muutaman kilometrin epätoivon jälkeen todeta. Mahdotontahan siitä olisi ollut harhautua, mutta toisaalta olin juuri ajanut täydellisen umpisolmun jossain hiutsin peltorämeellä - niin, sadekin vielä epätodellisuutta lisäämässä.
Tankki alkoi olla - jostain syystä - lähellä punaista, joten menin lähihuoltamolle. Syötä tunnusluku. Valitse mittari. Tankkaa. Kohh, jurnunjurnun - ei tule bensaa. Alkoi olla todella tukkoinen olo päässä.
Tulin kotiin, selitin paremmalle puoliskolle mitä oli tapahtunut. Koitettiin katsoa tekstiteeveestä mistä oli kyse, mutta siellähän ei ollut mitään infoa. Intternettiin! Samalla katsomaan kartasta minkä rinkulan tulin ajaneeksi.
Yhteys ei toiminut. Korjaa. Ei toimi. Uudelleenkäynnistin tietokoneen - joka ei suostunut sammumaan. Buuttasin väkivalloin. Ei yhteyttä. Korjaa. Ei yhteyttä. Uudelleenkäynnistys - kone ei sammu. Väkivaltabuuttaus. Levynkorjausta. Ei yhteyttä. Nukkumaan ilman tietoa siitä mitä oli tapahtunut.
