Lisää läpijuostuja elokuva-arvosteluja (Tiesittekö muuten että välimerellinen sana "labyrintti" tulee suomenkielisestä ilmaisusta "läpiriento". Näin meitä valisti vajaat sata vuotta sitten Sigurd Wettenhovi-Aspa, joka ei koskaan myöntänyt tehneensä kieli poskessa Suomen kultaista kirjaa, joka vedenpitävästi todistaa että suomi on kaikkien kielten äiti. Mutta asiaan:). Eilen oli Tim Roth -ilta.
Ensin tuli katsottua Syytettynä murhasta (tietysti; mikäpä osuvampaa, koskapa alkuperäinen nimi on Liar - tai niin olin lukevinani, mutta nyt kun hain infoa, löysin filmin nimellä Deceiver). Paten veljesten alkupään tuotantoa näemmä - ja filmin kuvioista olinkin haistavinani sellaista ensimmäisten filmien kikkailua niin tarinallisesti kuin kamerankieputuksellisesti.
Tarina alkaa siitä, että Rothin esittämä päähenkilö on kuulusteltavana murhasta, valheenpaljastuskone ja kaikkea, mutta tyypissä tuntuu olevan jotain... hämärää. Kuin myös häntä kuulustelevissa etsivissä, joista Rothin hahmo tuntuu tietävän enemmän kuin olisi suotavaa. Asetelman avauduttua törmätään ainakin minulle outoon epilepsian lajiin, jossa kohtauksen tullessa potilas voi hyvin käyttäytyä skitsosti. Hatusta vedettyä? Tarkoituksella kenties? Ja onko Rothin hahmo syyllinen? En kerro, mutta sen sanon että loppu ei ihan futaa jos minulta kysytään. Pinnat kuitenkin sikäli kotiin, että vaikka filkka on k-15, ei sorruta hurmeeseen, vaan pidetään homma psykologisena jännärinä. Arvosana: "Ihan jees, mutta".
Toisessakin Rothin poika oli omalla areenallaan, eli lurppasilmäisenä sosiopaatintynkänä, jossa kuitenkin on aimo annos juurevaa jokamiestä. Shakespeariaanisia ulottuvuuksia tavoitteli To kill the king (- tuolle on kieltämättä vähän kinkkistä kehittää suomennosta*, mutta linjanmukaisesti Kuninkaantappaja voisi olla ihan passeli, tai Tuhon tasavalta - minä voin näitä kyllä keksiä jos suomentajat ovat niin laiskoja kuin miltä vaikuttaa), jossa Tim esittää Oliver Cromwellia, jonka ansiosta englantilainen ruoka ei maistu miltään - hurskaana miehenä hän koki pakolliseksi varjella maan ensimmäistä ja viimeistä tasavaltaa makuelämysten(kin) viettelyksiltä. Juonittelua ja suuria kysymyksiä, niin kuin 1600-luvulle sijoittuvassa brittiläisessä epookissa on syytäkin olla. Arvosana "Ihan jees", ilman mutta-sanaa.
---
myöh. lisäys: *mutta jos ottaa silmän käteen ja katsoo kantta ihan katsomalla, näkee otsikoksi väännetyn Sankareita ja vihollisia, mikä onkin kiitettävän mitäänsanomaton labeli... tykkään omista tarjouksistani enemmän (yllättäin).
Ensin tuli katsottua Syytettynä murhasta (tietysti; mikäpä osuvampaa, koskapa alkuperäinen nimi on Liar - tai niin olin lukevinani, mutta nyt kun hain infoa, löysin filmin nimellä Deceiver). Paten veljesten alkupään tuotantoa näemmä - ja filmin kuvioista olinkin haistavinani sellaista ensimmäisten filmien kikkailua niin tarinallisesti kuin kamerankieputuksellisesti.
Tarina alkaa siitä, että Rothin esittämä päähenkilö on kuulusteltavana murhasta, valheenpaljastuskone ja kaikkea, mutta tyypissä tuntuu olevan jotain... hämärää. Kuin myös häntä kuulustelevissa etsivissä, joista Rothin hahmo tuntuu tietävän enemmän kuin olisi suotavaa. Asetelman avauduttua törmätään ainakin minulle outoon epilepsian lajiin, jossa kohtauksen tullessa potilas voi hyvin käyttäytyä skitsosti. Hatusta vedettyä? Tarkoituksella kenties? Ja onko Rothin hahmo syyllinen? En kerro, mutta sen sanon että loppu ei ihan futaa jos minulta kysytään. Pinnat kuitenkin sikäli kotiin, että vaikka filkka on k-15, ei sorruta hurmeeseen, vaan pidetään homma psykologisena jännärinä. Arvosana: "Ihan jees, mutta".
Toisessakin Rothin poika oli omalla areenallaan, eli lurppasilmäisenä sosiopaatintynkänä, jossa kuitenkin on aimo annos juurevaa jokamiestä. Shakespeariaanisia ulottuvuuksia tavoitteli To kill the king (- tuolle on kieltämättä vähän kinkkistä kehittää suomennosta*, mutta linjanmukaisesti Kuninkaantappaja voisi olla ihan passeli, tai Tuhon tasavalta - minä voin näitä kyllä keksiä jos suomentajat ovat niin laiskoja kuin miltä vaikuttaa), jossa Tim esittää Oliver Cromwellia, jonka ansiosta englantilainen ruoka ei maistu miltään - hurskaana miehenä hän koki pakolliseksi varjella maan ensimmäistä ja viimeistä tasavaltaa makuelämysten(kin) viettelyksiltä. Juonittelua ja suuria kysymyksiä, niin kuin 1600-luvulle sijoittuvassa brittiläisessä epookissa on syytäkin olla. Arvosana "Ihan jees", ilman mutta-sanaa.
---
myöh. lisäys: *mutta jos ottaa silmän käteen ja katsoo kantta ihan katsomalla, näkee otsikoksi väännetyn Sankareita ja vihollisia, mikä onkin kiitettävän mitäänsanomaton labeli... tykkään omista tarjouksistani enemmän (yllättäin).
