Kirpputorit on vaarallisia paikkoja, varsinkin jos ovat isoja. Siellä voi helposti käyttää koko päivän kun aivot eivät kykene prosessoimaan koko silmille vyöryvää tarpeistoa. Pälkähtää päähän ostaa Cliff Richardin - noh, älkää nyt pilkatko - ainoa kuunneltava levy ("Rock'n'Roll Juvenile" tms.) LP:nä. Sitten sen jättää kuitenkin poimimatta kun ei kehtaa moista tunnustaa omistavansa - eikä älppärisoitinkaan ole edes sterkoissa kiinni. ...Oikeesti: siinä on joitain hyviä biisejä! Elävästi muistan kakarana kuunnelleeni ennen kuin hevi räjäytti tajunnan ja tärykalvot.

Siinä pasteerailee ympäriinsä mahdollisimman pidättyväisenä ettei tule ostaneeksi mitään tyhmää, kun jonkin hyllyn alareunassa yhtäkkiä paistaa silmiin jokin ennennäkemätön vintagetyyppinen analogikoskettimisto. Soundithan eivät voi olla kuin enintään kohtuulliset ja kappas, yksi kosketin on pirstoutunut. Mutta se on vanha, siinä on puinen runko, ja suomalaista tekoa se on nimestä päätellen: Welmu-1. Hintaa pari kymppiä. Kyllähän tämä kaiken maailman leluTechnicsit hakkaa jo pelkällä ulkonäöllään. Säestysrytmejäkin on neljä kappaletta (niin kuin niillä varsinkaan olisi koskaan mitään käyttöä): tango, waltz, beat ja swing. Soundin saa vaihdettua liukusäätimellä flutesta violiniksi. Ei siis varsinaista hammond-soundia kylläkään...

Eipä mitään. Tyynenä tallustelee henkilö kaikki hyllyvälit loppuun ja sen jälkeen vasta ryntää tarkemmin tsekkaamaan laitteen. Toimiikohan se? Kuuluuko siitä mitään? Tekeekö sillä mitään?

Arvatkaa ostinko. Ette ikinä arvaa.