Mitä, minäkö kaksinaismoralisti? Että paasaan täällä väkivallattomien elokuvien puolesta ja kuitenkin aina väistämättä päädyn valitsemaan äksönleffoja? ...No sitten, ehkä. Minkä minä sille voin, että melkein joka leffassa kuolee joku, eikä välttämättä yhtään vahingossa? Että tragedia jo määritelmällisesti kertoo kuolemasta. Että adrenaliinittomissa hlödraamoissa turhan usein vellotaan tragedioissa jotka eivät henkkohtaisesti liikuta yhtään - ja siksi viihdyn paremmin vauhdikkaammin virtaavissa vesistöissä.
Parhaani yritän kuitenkin - kaikella gollywoodilaisella vaikutusvallallani, joka jollain subliminaalisella tasolla, kollektiivista psyykeä luodatessaan, voi mahdollisesti olla aivan valtava, ehkä - leffantekijöille täällä kasbachissa (jota varmastikin lukevat päntiänään) tolkuttaa, että voisiko nyt yrittää edes tehdä ilman liukuhihnalahtausta niitä filmejä - tarvitsematta silti tehdä tylsää ja kulunutta; ylenpalttisiin emootioihin hukkumatta. Sävykästä, silti yllätyksellistä. Kyllähän leffan tehtävä on kertoa uskomattomia tarinoita, kiikkua uskottavan rajamailla - luomalla omilla lainalaisuuksillaan toimivan universumin.
En voi sillekään mitään, että Shoot 'em up oli minusta viihdyttävä, vaikka se jos mikä on ihan silkkaa väkivallan karnevalisointia. Turhaa ei haaskata aikaa selittelemällä miksi päähenkilö ottaa oikeuden omiin käsiinsä sumeilematta - ei pedata antagonistin julmia toimia, joiden jälkeen vasta on ihan pakko käydä käsiksi ja ottaa hengiltä. Ensimmäisellä minuutilla protagonisti huomaa, että jotain on meneillään, ja tekee päätöksen puuttua siihen. Satumme seuraamaan impulsiivista kaveria, jota potuttaa kaikki, ja joka sen kinesteettisesti myös kertoo. Porkkanalla tai ilman.
Yhtään ei tule mieleen kyseenalaistaa tyypin ylivoimaisuutta, eikä mieti että mistä johtuu että luodit itsepintaisesti väistävät tuota heerosta, jota ei juurikaan yritetä ulkokullata patrioottisilla tai perhearvoilla (no, uusperhearvoja siinä tavallaan nousee esiin, mutta pyhimystä tuosta kaiffarista ei saa millään).
Minä en osaa halveksua tätä anarkiasta räiskyvää elokuvaa. Olen aseeton - toisin kuin ne kymmenet näyttävästi niitatut konnat. Se oli kerrassaan viihdyttävä pätkä. Mylly jollaisessa en muista olleeni vuosiin - vaikka varsin usein äksönin pariin kieltämättä lankeankin. No helvetti. En sano enää graafisesta väkivallasta mitään, ikinä.
Parhaani yritän kuitenkin - kaikella gollywoodilaisella vaikutusvallallani, joka jollain subliminaalisella tasolla, kollektiivista psyykeä luodatessaan, voi mahdollisesti olla aivan valtava, ehkä - leffantekijöille täällä kasbachissa (jota varmastikin lukevat päntiänään) tolkuttaa, että voisiko nyt yrittää edes tehdä ilman liukuhihnalahtausta niitä filmejä - tarvitsematta silti tehdä tylsää ja kulunutta; ylenpalttisiin emootioihin hukkumatta. Sävykästä, silti yllätyksellistä. Kyllähän leffan tehtävä on kertoa uskomattomia tarinoita, kiikkua uskottavan rajamailla - luomalla omilla lainalaisuuksillaan toimivan universumin.
En voi sillekään mitään, että Shoot 'em up oli minusta viihdyttävä, vaikka se jos mikä on ihan silkkaa väkivallan karnevalisointia. Turhaa ei haaskata aikaa selittelemällä miksi päähenkilö ottaa oikeuden omiin käsiinsä sumeilematta - ei pedata antagonistin julmia toimia, joiden jälkeen vasta on ihan pakko käydä käsiksi ja ottaa hengiltä. Ensimmäisellä minuutilla protagonisti huomaa, että jotain on meneillään, ja tekee päätöksen puuttua siihen. Satumme seuraamaan impulsiivista kaveria, jota potuttaa kaikki, ja joka sen kinesteettisesti myös kertoo. Porkkanalla tai ilman.
Yhtään ei tule mieleen kyseenalaistaa tyypin ylivoimaisuutta, eikä mieti että mistä johtuu että luodit itsepintaisesti väistävät tuota heerosta, jota ei juurikaan yritetä ulkokullata patrioottisilla tai perhearvoilla (no, uusperhearvoja siinä tavallaan nousee esiin, mutta pyhimystä tuosta kaiffarista ei saa millään).
Minä en osaa halveksua tätä anarkiasta räiskyvää elokuvaa. Olen aseeton - toisin kuin ne kymmenet näyttävästi niitatut konnat. Se oli kerrassaan viihdyttävä pätkä. Mylly jollaisessa en muista olleeni vuosiin - vaikka varsin usein äksönin pariin kieltämättä lankeankin. No helvetti. En sano enää graafisesta väkivallasta mitään, ikinä.
