Nimittäin äsken kun tuolla pihalla pasteerailin kitaran kanssa viihdyttäen luontoa ja lintuja haastaen kilpalaulantaan, huomasin parinkymmenen biisin jälkeen, etten osannut enempää. Päässä asustava pienoinen trukkikuski oli hukannut aimo nivaskan nuottilaatikoita. Soinnut, sävelkulut, puhumattakaan sanoista, kaikki uponneena jonnekin aivopoimujen varjoihin. Pianon ääreen on lähestulkoon turha itseään kammeta - tulos olisi vielä heikompi; parempi vain säästää itseään suuremmilta traumoilta. Joten - nuoriso! ja muut pitkätukat! - jos haluatte muistaa omat erityishienot kappaleenne, älkää delegoiko niitä kenellekään muulle soitettavaksi. Sellaisesta seuraa dementia. Dementiasta seuraa apatia. Apatiasta antipatia. Antipatiasta patja ynnä katon tuijottelu. Nyt kaikki: kitara, haitari tai mikä vain kannettava soitin mukana pihalle muistelemaan niitä ylihienoja kappaleita joita joskus olette tehneet! Nyt jos koskaan!