Loistavasti Cubiciksi suomennettu elokuva (Equilibrium på latin english) oli epäloogisuudessaan pettymys, vaikka siltä ei kylläkään oikein osannut odottaa mitään. Ihan näyttävää väkivaltaahan siinä toki oli (vaan onko tämä sitten kehun aihe?) ja Bale omassa psykoottisen introvertissä elementissään (olisipa muuten "mielenkiintoista" nähdä tyyppi vaikkapa romanttisessa komediassa esittämässä jotakuta täystavallista symppistä... onnistuisikohan?), mutta perusajatus mätti aivan täysillä.

Kyseessähän oli - kuten kaikki tietävät, mutta referoin sen silti tähän - dystooppisen yhteiskunnan kuvaus, jossa tunteet ovat kiellettyjä. Kuitenkin kaikki tunteettomuuden ylipapit tunteilivat jatkuvalla syötöllä. He kertoivat olevansa iloisia siitä ja tästä, toivottelivat hyvää päivää ja yötä, halusivat sitä ja tätä - kaikkea tuota lähinnä sanallisella tasolla, mutta miksi tunteettomassa yhteiskunnassa pidettäisiin kiinni tunnepohjaisista sanoista? Ja miksi ne korottivat ääntään ja hymyilivät, miksi kohottelivat kulmiaan? Ehkä ne kuuluivat kaikki tuttuun joukkoon: "Älä tee niin kuin minä teen vaan kuten minä sanon". No, pappejahan ne olivat, ja poliitikkoja...

Joka tapauksessa käytän tässä yhteydessä vihaamaani fraasia: "Musta toi ei ollu kauheen uskottavaa". Itsenikään sanomana se ei kyllä kerro juuri mitään.