Herätyskellossa on se vika, että hereille säpsäyttävä möykkä aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun höyhensaarilta joutuu keskelle todellisuutta, ja aiheuttaa siten ärtymystä. Joten tänään heräsin ajastettuun valonkajoon. Möykkävehkeet ovat toki varalla soimassa vähän myöhemmin jos kävisi niin että pelkkä valo ei tajunnanherättämiseen riittäisi. Vaan kyllä, lempeämpi tapa on herätä näin. Jälleen saa huomata, että kaikki elämän ongelmat ja harminaiheet on ratkaistavissa teknisesti. (Tähän kohtaan laittaisin vinkkaavan hymiön jos moista tapanani pitäisin, mutta pointtaankin monisanaisemmin, että viimeinen lause on annettu ketunhäntä kainalossa...

...mistä tulikin mieleeni, että lainasin eilen Tony Attwoodin kirjan "Aspergerin oireyhtymä" ihan vaan selvittääkseni, missä määrin itse olen Asperger-tyyppi. Semmoisillehan tuottaa vaikeuksia mm. tulkita tuollaisia symbolisia ilmauksia. Olen ehkä kertonut miten pitkällisen pähkinän sain lausunnosta: "Varo ettet saa raitisilmamyrkytystä"... Maailma näyttää myös nimenomaan keskimääräistä teknisemmältä kokonaisuudelta, jossa muiden ihmisten tunnepitoinen sosiaalinen häsläys aiheuttaa lähinnä kummastusta ja työlääntyneisyyttä.

-70- ja -80-luvuilla ei moisia pahemmin kakaroilta diagnosoitu, valitettavasti. Omaa etäishiljaisen jannun outolintu-syndroomaani olisi hiukan ehkä helpottanut vaikkapa sosiaalisen fobian bongaaminen, tai paniikkihäiriön, tai niinkin simppelin diagnoosin kuin "masennus" ottaminen framille. Vaan eipä silloin päänsisäisiä paljon tongittu, kun taas nykyään etsitään jo yli-innokkaasti kaikenlaisia syndroomia. Kaikkihan me ollaan omituisia - siinä on sarkaa kallonmittaajille.)