Ennakkoasenteet eivät aina ole hyvästä, saati -ksi, uskottekos. Selventääkseni voisin vaikkapa ajatella tilannetta pari päivää taaksepäin, kun sähköt katkesivat. Ruks, ruks.

Yleensä ne tulevat jonkin ajan kuluttua takaisin. Sulaketaulu tulee monesti tarkistettua, mutta usko on vahva: kohta lamput palavat taasen. Vaan sitten oli pari tuntia mennyt, eikä valoa näkynyt. Ei niin että siihen aikaan päivästä olisi lamppuja tarvinnutkaan, mutta pakastinta ei ollut hankkeissa ruveta sulattamaan. Soitin vikailmoitusnumeroon, niihin molempiin. Vaasa Energialtahan olin kilpailuttanut itselleni halvemman sähkön, mutta Fortum tiukasti pitää sähkönsiirrosta kiinni.

Vaasasta ei saanut kiinni ketään. "Olemme varattuja, venttaa vielä vähän." Fortumissa taas oli monivalinta, josta pitkällisten litanioiden jälkeen valitsin alueemme vikailmoitukset. Mitään ongelmia ei missään tuntunut olevan.

Tähän suhtauduin skeptisellä tyyneydellä. Juuri pari päivää aiemmin Sonera oli sähköpostivian raportoinnissa viivytellyt tuntitolkulla - ja sitten väittänyt korjanneensa ongelman vaikka selvästikään eivät olleet. Eivät suostu tunnustamaan ongelmia nuo isot firmat, ajattelin. En tehnyt vikailmoitusta koska kuvittelin joutuvani puhelinvastaajatilanteeseen, jollaisesta puhelinfobiani aivan erityisesti saa väristyksiä.

Pari tuntia taasen vilahti. Soitin uudestaan. Nyt oli vika-alueita alkanut löytyä useampiakin. Kyllä tämä tästä korjaantuu, vaikka tuulikin oli alkanut yltyä.

Jälleen pari tuntia. Nyt vika-alueita oli niin paljon, että niitä ei enää eritelty. Usko oli edelleen vahva, vaikka ilmeisesti sähkömiehillä oli hommia kovasti paljon.

Iltayhdeksältä alkoi jo hämärä hiipiä. Soitin jälleen, ja vika-alueet olivat vähentyneet. Meidän seutumme ei kuitenkaan kuulunut tiedotuksen piiriin. Rohkaistuin vihdoin jättämään ilmoituksen. Yllätys: sen otti vastaan aito ihminen. Kuulosti siltä kuin olisi koko päivän niitä vastaanottanut; voipunut mutta tunnollinen. Kysyi vielä olenko varma että sulakkeessa ei ole häikkää. Sanoin olevani, vaikka epäilys alkoi jo kalvaa. Puolen kilometrin päästä olin erottavinani sähkövaloa.

Nukkumaan mennessäni huomasin pihaan kaartavan auton. Sähkömiehiä epäilemättä, pitkää päivää tekemässä. Aamutakki niskaan ja pihalle. Totesivat ongelman olevan varsin suppealla alueella. Yhdessä naapurissa oli valot, toisessa ei. Lähtivät seuraamaan johtoa.

Tulivat takaisin. Totesivat, ettei missään näyttänyt olevan vikaa. Sulakekaan ei todella ollut palanut, mutta taulussa saattoi olla hapettuma tai jotain. Paitsi että virta ei tullut siihen saakka. Ulkoseinään se kyllä tuli.

Kävi ilmeiseksi, että kylmällä vintillämme, siinä mistä piuha sisään tulee, on vielä yksi sulake pienessä rasiassa jota ei koskaan ole tullut merkille pantua. Kyllä, se oli palanut. Ongelmaa ei ollut aiheuttanut tuuli, niin kuin ympäri maakuntaa muuten, vaan kärähtänyt sulake paikassa jossa sitä ei osannut olettaa olevan. Noloa. Vaan eipä sähkömiesten hommat siihen loppuneet, vielä oli yksi vikailmoitus setvittävänä muutaman kymmenen kilometrin päässä. Oltiin puoliyössä. Mutta tästä otannasta päätellen juuri tuohon ammattiin valikoituu huumorintajuista ja pitkäpinnaista väkeä. Lähettäkäämme telepaattista energiaa heille nytten hep.