Rita Mentor onnistui sanavalinnoillaan laittamaan tyrmistyttävän metaforan päähän (ei niin, että hän varsinaisesti tästä kirjoittaisi...): ajatukset = pop-up-ikkunat. Kuinka moni ajatuksista on sponsoroituja? Kuka nyhtää tuohta niistä ajatuksista joita ajelemme? Siis todella, moniko ajatuksistamme on omia?

Jos ajattelua pysähtyy kuutioimaan, tulee helposti paranoidi olo. Tulee miettineeksi, onko oma pää oma laisin. Kuinka moni meidän ajattelumalleistamme on vanhempien istuttamia, koululaitoksen, median, ystäväpiirin, naapurien, työkaverien, pomojen, pappien, (herrajjestas:) poliitikkojen?

Ja kuinka vaikea luutuneista ajatusmalleista on päästä eroon! Ne vain pulpahtelevat uudestaan ja uudestaan pintaan. Ja uudestaan. ...Ja uudestaan. Ainoa tapa päästä vääristä ajatuksista eroon on vähitellen ruostuttaa ne omaan mahdottomuuteensa*. Paitsi että kun meitä todella on legioona per capita**, riittää vastaansanojia ihan omasta takaa silloin kun epätoivottavista taipumuksista pyristelet eroon.

Jos olette meditointia kokeilleet, tiedätte omakohtaisen konkreettisesti miten tolkuttoman hankala on olla ajattelematta. Ja ajattelu ei lopulta ole muuta kuin noiden pop-uppien sulkemista... Reboot, dude.
---
*Itse asiassa en tiedä oliko tuossa lauseessa mitään tolkkua...
**Ei, sinä et ole yksi vaan mooo.ooonta. ...Tarkoittaako "per capita" yhtä kuin "päätä kohti"? En tiedä, luulen vain.