Tavoistani radikaalisti poiketen käytän ensin a) aasinsiltaa:

Mielipidekyselyiden mukaan kansalaisten mielestä vanhusten palveluiden parantaminen on yksi vaalien tärkeimmistä kysymyksistä. Äänestäjien enemmistö on täyttänyt 50 vuotta ja huoli vanhuudesta alkaa kalvaa.

ja b) vaihdan sitten tarkastelukulmaa ihan toisaalle:

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että vanhusten eteen pitää tehdä paljon enemmän kuin mitä tehdään, mutta se, mitä mieleen kumpusi tuota Ainolan blogia lukiessa, oli, että minkä tähden tässä yhteiskunnassa on tapana erotella vaikkapa nyt ikäryhmät omiksi nipuikseen.

Että jos lastentarhat ja vanhainkodit olisivat toistensa tuntumassa - osaksi sisäkkäin jopa -, niin molempien väestöryhmien hyvinvointi paranisi eittämättä aimo loikalla - henkinen ja fyysinen. Myös niiden kärttyisten vanhusten, jotka tuntuvat vihaavan kakaroita eivätkä kestä mitään ylenmääräistä hälinää ympärillä. Ja lapsillehan vanhukset on ehtymätön viisauden aarreaitta, nekin jotka on jo ehtineet vähän höpsähtää - ja myös murrosikäisille ja aikuisille vaikka eivät sitä tajuakaan eivätkä aina jaksaisi niitä samoja juttuja.

Ja minkä tähden on erikseen terveyskeskukset ja sairaalat? Varsinkin juuri vanhukset joutuvat ramppaamaan molemmissa, mutta päästäkseen (joutuakseen, sanoo moni) toiseen pitää hakea lähete toisesta vaikka kohderyhmät ja vastuualueet ovat varsin pitkälti samat. Mihin tämäkin jaottelu perustuu?

En ole varmastikaan ensimmäinen, joka ehdottaa kaikkien noiden sulauttamista osittain sisäkkäisiksi, mutta ei siitä ihan kauheasti tunnu keskustelua olevan, vai höristänkö korviani väärissä leireissä? Elämänalueiden ei pidä sulkea toisiaan ulkopuolelle, eikä varsinkaan alueellisesti loitontua toisistaan. Tarhat, koulut, yliopistot, amikset, kuntoutuslaitokset, saattokodit, kaikki toistensa tuntumaan ettei totuus unohdu eivätkä ihmiset syrjäydy.


Puolueet? Kansanedustajaehdokkaat?