Järjenkäytöstä tuli mieleen: kun lopetin tupakoinnin puolitoista vuotta sitten, kertoi isäni miten ammoin hän oli pisimmillään ollut polttamatta kaksi vuotta ja ratkennut uudestaan. Katsoin häntä nuoremman varmuudella ja kysyin: "Eikös se nyt ollu vähän tyhmää?" Kyllähän nyt kahden vuoden jälkeen tajuaa arvostaa hengityskoneistonsa parempaa kuntoa; mitään riippuvuutta ei ainakaan voi enää olla.

En sitten omakohtaisesti ehtinyt (vielä) asiaa tarkistaa. Olen nimittäin kessutellut taas, ja siis reippaasti ennen kyseistä rajapyykkiä. Miksi? Ei aavistustakaan. "En ole aloittanut!" jaksan paheksujille tolkuttaa, mutta muutama tupakki menee päivässä. Kunnes taas havahdun siihen miten idioottimaista kyseinen toiminta on (luotan vakaasti siihen ettei moisen tajuamiseen kauaa voi mennä). Mutta ei näillä asioilla järjen kanssa mitään tekemistä ole.

Viimeisimmällä bändikeikalla jo huomasin tuhonneeni lauluäänen takaisin vanhan aatamin tilaan. Vaikka tämä nyt päällä oleva flunssa olikin heikentämässä suoritusta myös, ei sen piikkiin voi pistää juuri mitään kun en pahemmin oireillut ennen kuin seuraavana päivänä. Että näin. Kyllä tästä vielä noustaan takaisin viisauden sfääreihin - muttei ihan vielä.