Eilen kun kiroilin mielessäni että ei kai tota lunta tosiaan tarvi taas mennä kolaamaan, että vastahan mä sen tein ja hyödyttömään tapaan viivytin pihalle lähtöä muulla tekemisellä. Niin sitten ulkoa kuului jotain kolinaa. "Ahaa," ajattelin, "vihdoinkin tuota päätietä aurataan," - sen kunnostustyöt kun tuppaavat jäämään aina tarpeettomaan myöhäiseen vaiheeseen. Paitsi että ei siinä mitään aurattavaa ollut. Kolina oli sitä paitsi äänekkäämpää ja jatkui pitempään, joten vilkaisin ikkunasta ulos - juuri parahiksi näkemään tielle päin suuntaavan traktorin. Joku oli äkkiseltään ajanut pihatiemme auki ja suunnannut saman tien muille maille. En edes tiedä kuka se oli. Hän oli vain ajanut auran kanssa pihalle ja takaisin, mikä pudotti oman kolaamiseni noin aarin alueeksi kahden sijaan. Ihme sakkia täällä maalla - vaimolla on täkäläisiä paremmin tuntevana jonkinnäköinen käsitys siitä kenestä oli kysymys; ajankulukseen oli varmaan käynyt kääntymässä kun kerrankin lunta tulee aurattavaksi asti. Kiitoksia rattorimiehelle, kuka lienetkin. Minuutti traktorilla vastaa puolta tuntia hikoilua kolan varressa.