Jestampoo kun oli kahlaamista opuksessa "Aitoa suomirokkia - Pokon Rekordsin historia" (Vesa Kontiainen). Reilut kuusisataa (600>) sivua sisältää sinänsä mielenkiintoista ja kiitettävän moniäänistä kerrontaa suomalaisen rokin ytimestä 70-luvulta alkaen, joten meikäläinenkin voi lukea tuota vähän niin kuin omana elämäkertanaan. Kulkumme on tapetoitu musiikilla, nääs.

Kerrontahan on varsin pitkälti Eput/Popeda/Yö/Alanko-vetoista, ja ison osuuden kerronnasta saa levy-yhtiön pyörittäminen ja siinä tohinassa törmätyt realiteetit. Monet artisteista ja muista alan tekijöistä pääsevät ääneen muistelemaan miten mikäkin tempaus sujui, mikä on toki aina mielenkiintoista ja autenttista, mutta editointia materiaali olisi kyllä kaivannut. Samoihin anekdootteihin törmää kerta toisensa jälkeen lievästi muuntuneina tai ihan vaan toistona. Hektisemmälle lukijalle asiat olisivat menneet perille jo neljälläsadalla sivulla. Suosittelen silti - ainahan siellä voi tehdä mentaaliloikkia; kärryiltä ei putoa.

Niin, että mitenkö neljäs nikotiiniton päivä sujuu. Ahdistavan oloisesti. Niin olisi helppoa suoda itselleen hetken rauha, mutta enhän minä sitä tee. Asketismi kasvattaa.

Ai niin, ja tiskaaminen. Hyvä minä! Um dah dish jockey.