Nyt kun ensi-iltaan on enää kuukausi, pitäisi tekstin vähitellen olla päässä. Ja onhan se, jossain määrin - ei kuitenkaan edelleenkään niin että sooloilemaan pääsisi. Prosessia tehostaakseni otin täten vielä aivopesunkin käyttöön. Tai ehkä tein sen siksi, että asioita nyt vain ei jaksa tehdä sillä tyypillisimmällä tavalla; aina pitää venkoilla joka asiassa... Joka tapauksessa imutin itselleni tuollaisen itsesuggerointiohjelman "Virtual Hypnotist". Ei, minä en käytä sitä minään rentoutusohjelmana; minä pänttään siis tekstiä nuppiin.

Kertaus on opintojen äiti, joten kun ruudulle paukkaa tekstiä herkeämätöntä tahtia, siinä väkisinkin painuu dialogi syvemmälle kohti luuydintä, eikös? Olen nyt saanut kirjoitettua ensimmäisen näytöksen sisään (sekin touhu epäilemättä syventää tekstin tuntemusta...), ja koska toisessa näytöksessä en ole kuin puolet ajasta näyttämöllä, olen reippaasti voiton puolella kirjoittamisen suhteen.

Kun olen lisäksi lukenut tekstin sanelunauhurille (muiden repliikit tikutaku-nopeudella), voin suggeroida itseäni myös automatkat ja ylipäätään aina kun läsnä ei ole jotakuta menettämässä hermojaan. Hullun hommaa? Kenties. Ei me diletantit mitään täyspäitä olla.
37463.jpg