Se verran siperiaaninen keli että taitaa jäädä tälle päivälle ohjelmoitu lenkki suorittamatta. Harmi sinänsä - parin lenkin viikkotahdista on muutenkin helppo lipsahtaa takaisin sohvalle... Mutta sen verran kalikaksi jäädyin jo puunhakureissulla ettei meinaa näpit taittua näppäimistölle.

Toivottavasti tämä juuri vallitseva näyttelijäntyön epätoivo on ohimenevää laatua. Viime aikoina on vahvasti tuntunut siltä, että millään ei kykene tekemään tarpeeksi ilmavasti noita mielentilavaihteluja, teksti ei edelleenkään pysy päässä ja läsnäolon kanssa on siis enämpi näin kuin niin. Toisaalta: ehkä juuri tämä on vain alitajuinen tapa oppia sisäistämään ne epätoivon hetket joita roolihahmoni läpikäy. Ei tarvitse tehdä, sen kuin vaan on sitä. Revi siitä nyt sitten komiikkaa. Ehheheehe!