Tuli vaan mieleen. Sen suomenkielinen nimi voisi olla kassakoneneuroosi. Se nimittäin iskee silloin kun pitäisi laskea vaihtorahoja. Tämä kammo voi käydä kimppuun kummalla puolella konetta tahansa, mutta harvemmin varmaan sillä rahastajapuolella - kun meikäläiset ei halua olla sillä puolella. Kyseessä on hyvin krooninen juttu, joka on varmastikin sukua tälle "Minä en ole hyvä matematiikassa" -illuusiolle. Se on syöpynyt niin hyvin takaraivoon, että juuri koskaan kassalla ei tule mieleen katsoa kolikkopuolelta josko löytyisi tasarahana se 17. 45 €. Varsinkaan jos takana on yksikin ihminen.

Ja se, että joskus vain käy niin että löytää itsensä sieltä väärältä puolelta, eli sen asiassa-eittämättä-erehtymättömän henkilön paikalta, ja tietää että aivot menevät heti solmuun kun kolmen euron sisäänpääsymaksuun annetaan se kaksikymppinen, että "Kaikki kolme tästä ja mä tuun siis opiskelijahinnalla"... Aivan varmasti kyseinen malfunktio on jäljitettävissä jonnekin lapsuuteen; kun matikantunnilla piti ratkaista joku vastaava, ääliömäisen helppo tehtävä jonka kaikki muut tietävät ja odottavat että sinäkin tiedät. Ja odottavat. Ja odottavat. Vieläkö ne odottavat?