Syrjähtelyä, siinä minä olen hyvä. Yllättävän moni on yllättävän pätevä korviketoiminnan harjoittamisessa. Pitäisi saada demo liikkeelle - tätä on hoettu jo puoli vuotta kohta. Pitäisi & pitäisi. Vaan ei se niin simppeliä ole. Saatekirje pitää tehdä (tehtykin joo on, siihen ei vaan vielä voi olla ihan tyytyväinen, iisakin tsasounaan...) ja sitten valkata että mihin lähettää, kohderyhmäanalyysiä siis harrastaa ja hahmottaa tarpeellisten sidosryhmien ynnä portinvartijoiden synergisiä koheesioita. Mennä postiin täytyy. Täyttää kirjekuoret. Vielä hetki epäröidä: "Onko tästä nyt kellekään mitään hyötyä?". Ostaa postimerkit. Kiittää postin tätiä/setää.

Ja miten vaikea on saada koko bändi yhteiseen potrettiin! Kolme vuotta treenailua ja keikkaamista, eikä yhtä ainutta kertaa ole tullut otettua sitä kahta minuuttia jossa ryhmitytään hetkeksi pönöttämään vaikka erinäisiäkin kamerahenkilöitä on paikalla pörrännyt. Paitsi että edellisissä treeneissä häthätää jokin auttava luokkakuva tuli räpsittyä - ei ihan valio-otosta siitä setistä kyllä löytynyt, mutta tärkeintä on että naamat näkyy (sen takia rannekellokäsikin on luonnottomalla tavalla naaman viereen nostettu postimyyntikatalogin kuvassa; naamat myy).

Tuli juuri meiliä kollegoilta, eli ehdotus puhaltamisesta yhteiseen hiileen, bändiltä jota en ole koskaan nähnyt, mutta jonka matsku kuulostaa sangen pätevältä. Toinenkin poppoo on vastaavia horissut, ja ihan aiheesta. Yhteistoiminta rulaa, kuten hyvin tiedämme. Vaan jonkun penteleen managerin pitäisi olla repimässä muusikoita hihasta kun instrumenttien ulkopuolinen elämä ei järjestelmällisyydellään varsin häikäise. Ja työt ynnä muut harrastukset interventioivat pahemman kerran maailman haltuunottoa... Ajatus on hyvä, siitä siirtyminen toimintaan vielä parempi.