Siitä se penetratiivisesti jatkaa matkaansa tuon jauhopilven läpi pudotakseen vasten lasia, lämmitäkseen vielä lisää ja malttamattomasti odottaa juoduksi tuloaan. Oi vesi, sinä elämän neste; oh kahvi, sinä elämennesteen rouhea humus!

Että saa ruveta valmistumaan siellä paljussa. Voi ruveta lukemaan lehteä. Tässä koneen ääressä olen tapaturmaisesti siksi, että vlopf-organisaatio viskelee sähkeitä, joilla ei juurikaan ole merkitystä. No, ehkä niillä joku pointti on, joku muukin kuin löyhän kudoksemme lujittaminen.

Tapaturmaisesti? Tässähän minun nimenomaan pitäisi olla, joka aamu! Jotta saisin aivot käyntiin. Aamusivut, muistatko? Aamusivut! Aivojen käynnistysharrastus! Kirjoittamisen vetreyttäjä. Kuinka monta sivua piti kirjoittaa? Riittikö yksi? Yksi on tietystikin enemmän kuin puoli ja ehdottomasti enemmän kuin ei mitään, ja sellaisen määrän pitäisi luonnollisestikin bodata ajatuslihasta sekä sormia. Parempi on tehdä jotain kuin olla mitään tekemättä.

Tämä on hyvin yksinkertaista! Näin pitäisi tehdä joka aamu. Siis joka aamu. Ei poikkeuksia. Force majeur ehkä - jos ei siis kerta kaikkiaan millään ylety kirjoittamaan; jos ei ole kynää ja paperia olemassa, ei hiekkaa eikä varvasta. Tämä on elintärkeää! Miksi sinä lyöt laimin sitä ainoaa - lähes - taitoa joka sinulla on? Miksi? Siksikö, ettei sinulta sitä ole pyydetty, kirjoittamista?

Eivät ne sen tekemistä halua vaan lopputuloksia! Eikä lopputuloksissa ole kehumista jos taitoa ei harjaannuta, koita hyvä ihminen sisäistää tämä. Sitä helpompi on kirjoittaa mitä enemmän sitä tekee! Sinä tiedät sen. Minä tiedän sen. Tämä on suorastaan itsestäänselvyys - jopa siinä määrin että kyseistä ajatusta tulee lyöneeksi laimin koska sitä ikään kuin ei ole olemassa. Ko?

Kahvi on nyt tippunut, mutta tässä voitaisiin käsitellä vaikkapa se, että tänään kun on viimeiset keikkaa edeltävät treenit, voisin mennä hiukan etuajassa kaupunkiin ja viedä kirjastoon kaikenlaista. Niinkuin vaikkapa noita kielikursseja ja matkaoppaita. Baltianreissuhan on... ei peruutettu, mutta siirretty. Ja pari muuta kirjaa, sellaisia jotka on jo luettu.

Miten tupakkalakko jatkuu? Henkitoreissaan. Poltan edelleen liikaa, mutta tämä on vain tilapäinen taka-askel. Kyllä minä sen lopetan vielä. Kunto lienee parempi kuin joskus.

En näytä saavan tätä sivua taas täyteen. Melkein kylläkin. Vaan en ihan. Täytyy ottaa latentit radiotoimittajan kyvyt käyttöön ja jaaritella viimeiset rivit silkkaa "scheissea" kuten etelämaalaiset sanovat. Voisinpa muuten lähestulkoon vannoa, että eilisessä lehdessä oli yhdysnimi, jonka toinen puolikas oli juuri tuo sana. Merkillistä.