Kummallista, että tätä pitää päntiänään muistuttaa itselleen. Että jos haluaa kehittyä kirjoittajana, pitää kirjoittaa. Mielellään päivittäin. Ja koska juuri nyt tulin muistaneeksi tuon laiminlyödyn taidon sekä sen ylläpitämisen, saatte eteenne tekstin jolla ei juuri sanottavaa liene. Verryttelen.

Tarkoitus on siis saada nyt ainakin tämä postauslaatikko täyteen tekstiä. Se ei sinällään ole minkäänkäänmoinen suoritus, mutta juuri nyt ei tosiaan ole mitään sanottavaa - vaan koskapa sitä oikeastaan on?

Kateellisena juuri luin Jukka Laajarinteen tekstiä, joka kivuttomasti vyöryy eteenpäin kuin aatosten Kumijoki (sic[k]!). Siinä se vain kulkeutuu vääjäämättä pitkin mentaalista maisemaa, eikä näytä yhtään vaivalloiselta. Onko Privaattidosentilla jokin salaisuus, josta meidän diletanttien olisi syytä olla tietoinen?

Ehkä on. Ehkä aivopoimuista löytyy enemmän potkua ja jollain maagisella tavalla maailma jäsentyy dosentin hyppysissä kristalleiksi, mutta kyse lienee aika pitkälti kuitenkin siitä, että tyyppi nyt vain sattuu kirjoittamaan jatkuvasti. Oppii päivä toisensa jälkeen pukemaan ajatuksensa sanoiksi pykimättä. Ja tätähän ei sitten niin pentele vieköön tule toinen ihminen muistaneeksi.

Ja ei, minä en kyllä pyydä anteeksi, että jouduitte lukemaan tämän substanssittoman sepustuksen. Ehkä tässä kuitenkin jotain sisältöä oli? Oli siinä - ette vain tajunneet, pöljät [- Julkaisija {myöh. Jalkaisija} irtisanoutuu kaikista tässä tekstissä ilmenevistä solvauksista. Se on itse joka sanoo.].