Sata vuotta sitten, sortovuosina, aktiiviset vasemmistolaiset suuntasivat Suomesta tuonne lännen ihmemaahan, erityisesti Michiganiin - missä sai rauhassa perustella kirjapainoja ja julkaista vallankumouksellisempiakin tekstejä (vaikkapa Bertil Gripenbergin "Uni kansantahdosta", jossa kuvitellaan vallankumous vuodelle 1913...), jotka kotimaassa joutuivat sensuurin kouriin. Keskuspaikkana oli kaupunki nimeltään Kaleva, joka tätä nykyä näyttää olevan lähinnä pieni kylä. Kalevan nettisivuilla ei yllättäin ole halaistua sanaa kommunistiselta haiskahtavasta toiminnasta, jota perustamisen aikoihin on harrastettu. Sen sijaan sivuilta löytyy Kalevalaan pohjautuva toteemi ja hieno metallinen heinäsirkkaveistos, joka on pystytetty St. Urhon muistoksi - hänen joka ajoi heinäsirkat Suomesta ulos. Kuvatekstissä käy ilmi, että kyseinen legenda on sepitetty jossain uuden mantereen puolella; valitettavasti kyseiseen kertomukseen ei paneuduta sen enempää.

Näitä sensuurijuttuja lunttaan juuri Kai Ekholmin toimittamasta "Kielletyt kirjat"-opuksesta. Tämä löytyy näemmä myös verkosta. Vänkää on vaikkapa se, että ainakin -50-60-luvuilla on suomen kirjastoissa ollut nk. "myrkkykaappeja", joihin sijoitettuja teoksia on luovutettu vain täysi-ikäisten luettaviksi. Vaikkapa opaskirja nimeltään "Sopusuhtainen avioelämä" on tuosta kaapista löytynyt.

Eräs, jota saamme kovasti kiitellä tarmokkaasta otteesta sensuurin saralla, on Jacobus Finno. Tuo ensimmäisen suomenkielisen virsikirjan julkaisija (1583) keksi kieltää kalevalamitan käyttämisen. Suomalaisten historiaahan on vääristelty menestyksekkäästi jo jostain 1100-luvulta saakka, mistä johtuen tänä päivänäkin lapsosten historiantunneilla tuputetaan skeidaa metsäläisyydestä ja unohdetaan vaikkapa paljon aiemmin laajalti tunnustettu veneenrakennustaito. Ja Kustaa Vaasan lukuisten patsaiden kohdalla polvistellessa kannattaa muistaa, että juuri hän oli innokkaimpana hävittämässä rakkaiden vihollistensa sivistyneisyyden jälkiä, vaikkapa polttamalla Kuusiston linnan ja sen arkistot (joiden palamisesta oli toki huolehdittu pari kertaa aiemminkin).

Sensuuri on propagandan kääntöpuoli. Mikä sitten on propagandaa? Tässä kohtaa on helppo lipsahtaa (jälleen) vainoharhojen puolelle, mutta vielä helpompi on saada paranoidileima otsaansa. Propagandahan on parhaimmillaan näkymätöntä. Loputtomalla toistamisella väittämistä tehdään faktoja, joiden kyseenalaistaminen ei herätä vastakaikua päivällispöydissä ( - yrittäkääpä esim. saada aikaiseksi henkevä keskustelu aiheesta "Suomi ei ole demokratia" ilman että tuntisitte lyövänne päätä seinään...). Toimivalta propagandalta vaikuttaa vaikkapa se, että ihmiset maksavat siitä, että saavat vastaanottaa mainoksia. Teeveelupamaksut syöttävät meille loputtomasti tarpeita, joita emme muuten tietäisi olevan olemassakaan ("Mainoskanavat eivät rahoita toimintaansa lupamaksuilla," sanoo tähän joku, mutta ilman lupamaksuja ei olisi koko lähetysjärjestelmää olemassa).

Tai YT-neuvottelujen tulva! Mistä lähtien "YT" on ollut hyväksytty lyhenne sanoille "annettaan potkut useammille jotta harvemmille jäisi enemmän pätäkkää"? Jos tämä ei ole propagandan tulos, niin mikä on? Samaan aikaan ollaan toisaalta huolissaan uhkaavasta työvoimapulasta, ja varmistellaan sitä, ettei myöhemmiten tarvitse maksaa eläkkeitä. Yhteisvastuullisuuden ääni on vinhasti katoava luonnonvara, mutta sitähän se on toki aina ollut.

Kuka suoltaa propagandaa? Markkinavoimat? Valitettavasti me kaikki osallistumme tähän urakkaan. Kiitos kaikkeen suostuvan kansan meidät tasapäistetään; lyhennetään ja venytetään; kerrotaan meille mitä me haluamme. Kiitos meidän me kuuntelemme tyhjyyttään kumisevia radioasemia ja jatkamme lapsuuttamme eläkeikään saakka - jossa huomaamme että meillä ei ole enää varaa pleikkaripeleihin.