Pianistin sormet, hah! Ne ovat pitkät ja notkeat, katsokaa miten ne taipuvat taakse päin! Ja sitten tämä yksi ääliö, joka ei soita pianoa ja laulaakin päin helvettiä, taivuttaa omiaan vielä enemmän. Siihen loppui se vähäinenkin kiinnostus pianonsoittoa kohtaan.
    Mutta silloin kun vielä soitin, minut pestattiin johonkin tilaisuuteen, en tiedä mikä lieni, olisiko ollut joku kotiseutupopulaatiokonventti, ja sitten, kun yritin pestaamisen jälkeen tajuta, että minkä helvetin takia menisin sinne onnahtelevaa kilkutteluani esittelemään, kysyy äiti: "Mitenkäs sinä nyt noin hiljainen olet?" Kun en osaa vastata, että "Mietin vain että minkä helvetin takia mun pitäis esitellä niille mun onnahtelevaa kilkutteluani." kysyy äiti vielä kohtalokkaasti: "Jännittääkö sua?"
    Ei ollut siihen päivään mennessä ollut mitään kokemusta jännittämisestä, mutta tuona hetkenä oivalsin, että jännittämisen täytyy olla sitä, että miettii että minkä helvetin takia pitäisi mennä julkisesti esittelemään onnahtelevaa kilkuttelua ja se miettiminen vetää hiljaiseksi, ja sitten kun vielä kysyi äiti että: "Onko sulla maha kipee?" niin liitti ko. syndroomaan vatsakivun jota ei tunne ja sen kauhean paniikin että julkisessa esiintymisessä täytyy olla jotain pelottavaa avuttomuuden tunnetta… Niin, seuraavien kahdenkymmenen vuoden helvetti oli pedattu.
    Sittemmin tuli tutuksi paniikkihäiriöt vaikkapa pankkiasioinnissa. Kun ei tiennyt, pitikö pankkikirja ojentaa vasemmalla vai oikealla kädellä ja vasta pyydettäessä vai kenties jotenkin ihan muuten, saattoi hysterian partaalla poistua pankista ilman pennin ropoa. Tai pizzeriassa saattoi hyytyä täydelliseen lamaannukseen siinä kohdassa kun tarjoilijalle piti sanoa mitä halusi, kun ei tiennyt pitikö sanoa pizzan numero vai nimi vai kenties osoittaa se listasta.
    Ei siinä mitään, ihan normaali kysymys. Helposti sitä tulee luikauttaneeksi että jännittääkö? kun jostain esiintymisestä on kysymys, mutta lapselle joka ei ole koskaan kokenut sellaista kuin jännittäminen… ei sitä tarvitse erikseen opettaa!
    Varsinkaan kakaralle joka on tarkkuusharhan vallassa. Kakaralle, joka vielä armeijassa apupäivystäjänä ollessaan jättää pokkaamatta upseerit jotka sattuvat menemään pöydän ohi vähän kauempaa kuin metrin päästä koska on sanottu, että upseereja pitää tervehtiä silloin, jos sattuvat menemään pöydän editse. Vähänkö oli tympääntynyt komppanian vääpeli! Ramppasi jatkuvasti siinä eikä elettäkään apupäivystäjältä.
    Ja tämä oli kanssa: isä harvoina vääräleukaisina hetkinään saattoi vittuilla lapselleen joka päivien sisällälymyämisen jälkeen päätti käydä ulkona että: "Varo ettet saa raitisilmamyrkytystä!" Ei uskaltanut pentu sitten olla liian kauan ulkona vuosikausiin. Että se siitä urheilijankin urasta.
    Tai kun sosiaalisesta häiriöstään kärsivä piilopotilas on mennyt kaverinsa ylioppilasjuhliin, niin varmuuden vuoksi kättelee joka saatanan vieraan ettei vain tule etikettivirhettä, ja miettii sitten loppujuhlan ajan että väärin tuli tehtyä kun hymyilivät niin vinosti.
    Että jos olet aikeissa tulla isäksi tahi äidiksi, ole hyvä ja karsi sanavarastosta ilmaus "jännittäminen". Jää lapselle huomattavasti paljon helpompi elämä.