Onpa hyvä etten enää pariin vuoteen ole seurannut urheilua. Eilen toisen erän loppupuolella vilkaisin tilannetta: sehän oli armottoman adrenaliinia nostattava. Joten laitoin töllön kiinni. Kolmannen erän paikkeilla, kun tilanne oli ilmeisestikin juuri kääntynyt siihen takavuosilta tuttuun asetelmaan, olin matkalla kauppaan. Kylätie oli todella hiljainen. Aavekaupunki. Paria autoa lukuunottamatta koko kansa oli television äärellä pureksimassa kynsiään ja nieleksimässä kyyneliä: "Ei kai tässä taas voi käydä näin...?" Minä onnellisen tietämättömänä näin lopullisen tilanteen vasta aamun lehdestä.

Ylimääräisten rytmihäiriöiden sijaan olin lukenut mielenkiintoisehkoa kirjaa: William Gibsonin "Hahmontunnistusta". Hitaan ja ärsyttävän merkkitietoisen alun - joka tuotemerkkejä väsymättömästi pudottelevana skeidana tuo, vähemmän nihilistisenä tosin, mieleen Tuomas Vimman ja Bret Easton Ellisin, niiden ärsyttävimmän puolen - jälkeen homma pääsi käyntiin ja piteli pihdeissään, ei aivan loppuun saakka, mutta keskiyölle. Sitten olikin aika uinahtaa - vuorokausirytmini on poikkeuksellisen normaali tällä haavaa.

Tänään ei ehtine viimeiselle sivulle. Pitäis lämmittää taloa ja kolata lunta ynnä illalla käydä näytelmää treenaamassa. ...Harmi että tässä oli tämä viikon tauko. Alkulämmittelynä käytettävä parin kilsan lenkki houkuttelee taas vähemmän kuin olisi syytä...

Tuleeko "urheilu" sanasta "urheus", muuten? Eikös se aivan selvästi siitä ole johdettu? Tai vielä tarkemmin: sanasta "urho", joka lienee lähinnä yhtä kuin mieheyden prototyyppi. ...Joka varmaankin tulee ilmaisusta: "Urgh!"