Saatekirjeen tekeminen on yhtä helvettiä. Demo on valmis - ollut jo pitkään mutta liikkeelle sitä ei ole saatu, kun ei ole saatu päätetyä millä vastaanottajaa evästettäisiin. Periaatteessahan olisi syytä lähestyä nasevalla mutta persoonallisella, ytimekkäällä mutta tyhjentävällä, asiallisella mutta huumorintajuisella kirjeellä josta käy ilmi kaikki tarpeellinen eikä mitään epäolennaista. Jep.

Ja mikähän kenenkin mielestä on kaikkea tuota? Onko optimaalista saatetta olemassa? Minkä tähden sen saatteen tekeminen lankeaa aina sille, joka on jäävein mitään sanomaan - siis omistautuneimmalle (tämähän on oksymoroni, eikös?)?

Ai niin, ja sitten kirjeessä pitää vaikuttaa fiksulta, mutta ei siltä kuin yrittäisi olla fiksumpi kuin vastaanottaja. Tai pahinta kaikesta: lähettäjä selvästikin on fiksumpi kuin vastaanottaja... vastaanottaja loukkaantuu sellaisesta. Noh, tuosta nyt ei ole pelkoa, pikemminkin on vaarana, että vastaanottaja huomaa kirjoittajan olevan täysin pihalla käyttämiensä hienojen sanojen merkityksistä...

Mutta olennaisinta kai olisi saada se demo liikkeelle. On huomattavasti todennäköisempää saada vastakaikua jos materiaali tosiaan on jonnekin päätynyt. Jos jää hiomaan tuota paperilappua, joka huolettomasti silmäillään kerran läpi, ja joka auttamatta jää aina tavoitteestaan lännäksi, ei koskaan saa mitään. Hmm.

Mikähän siinä ylipäätään on, että asiat tuppaavat jäämään puolitankoon? Ramppikuume? Onko paljonkin sellaisia ihmisiä, jotka aina saattavat loogiseen finaaliinsa kaiken aloittamansa? Mitä on loppuun saattaminen? Kuolemako? Vai uusi alku? Oliko tässä kysymyksenasettelussa mitään tolkkua?

lisäys 27.11.05: Sitä demoa ei ole saatu liikkeelle tähän päivään mennessä. Seuraava on jo uunissa, mutta sen valmistuminen on jo roikkunut kohta kaksi kuukautta...