Radikaali vuorokausirytmin kääntäminen ottaa voimille. Kun nukahtaminen alkoi pääsääntöisesti sijoittua aamukuuteen, ajattelin kuitenkin - jälleen kerran - oikaista tilanteen. Olen siis kahtena aamuna herännyt puoli seitsemältä, ja tähän tempaukseen annoin itselleni muutaman päivän varoajan, jotta ehdin tottua ajatukseen.

Tarkoitus on siis nousta joka ainoa aamu samaan aikaan ja painua tuonne demiurgin pajalle kahdeksalta. Iltapäivällä kello neljä tietokoneet sanovat naps ja menevät pois päältä; aivot päästetään vapaalle. Teatterin ja bänditouhun kollektiivisemmat osuudethan tosin sijoittuvat sitten illalle, mutta varsinainen älynystyröiden vaivaus tapahtuu, niin, oman pään sisällä. Töllöstähän ei mitään tule, joten se ei ole hidastimena kun höyhensaaret kutsuvat puoli yksitoista.

Suunnitelman valttina on selkeys. Ihminen tarvitsee rutiineja vaikka olisi miten taiteilija. Rutiinien valmistaminen taas vaatii annoksen kurinalaisuutta. Siihen liittyy vaikkapa se, ettei näin toisena Uuden Elämän päivänä nyykähdä univeloissaan nukkumaan keskellä päivää, vaan nappaa enintään vartin nokkaunet jos on ihan pakko. Eilinen onnistui suunnilleen täydellisesti, ja tänäänkin vielä on kasassa pysytty. Pidän itselleni peukkuja, mutta enempää en nyt kyllä jaksa raportoida tästä mullistuksesta.