Sillä hetkellä kun rääväsuisen teinistön edustaja tulee ja sanoo: "Anteeks herra, oiskohan teillä heittää yhtä röökii?"
(juu, en heitä alaikäiselle, enkä kellekään muulle muuten, hommatkoon itse omat syöpänsä)
on ilmeisen terveellistä tunnustaa, että omat nuoruusajat ovat takana. Vaikka tukka vielä kasvaa eikä harmaantuminen onnistu edes parturissa, eikä vaatekomerosta löydy ainuttakaan kravattia
- ja vaikka paheksuvat tädit bussissa saattavatkin todeta: "Nuoriso istuu invapaikoilla,"
ikään kuin samainen monikkohenkilö siitä ei ylös enää pääsisi siinä vaiheessa kun aito liikuntarajoitteinen,
mitä nämä rouvat eivät ole,
kyytiin nousee
- on henkilö jo huljahtanut setäosastolle vuosien salakavalan hiiviskelyn selässä.

Vaan kauhulla odotan sitä aikaa, kun olen saavuttanut sen seniiliyden asteen, jossa voi ruveta hokemaan "nuorison pahasti pahenevasta pahoinvoinnista"
ikään kuin omasta nuoruudesta olisivat kaikki oireet
ihmeenomaisesti
postuumilla tavalla
kadonneet.
Tässä seniiliyden tilassa voidaan kaikki puhujaa nuoremmalta näyttävät
lykätä samaan karsinaan,
siihen, jonka ovella lukee "nuoriso".

Tarkennusta lauseessa "Nuoriso voi huonommin kuin koskaan ennen"
vaativat kohdat
"Nuoriso"
"voi huonommin"
ja "kuin koskaan ennen"
ainakin.

Nuorisoksi luokitellaan luonnollisestikin nuoret henkilöt, mutta mihin nuoruus päättyy? Juridiseen täysi-ikäisyyteenkö?
Jos näin on, miksi toisinaan nelikymppisten seurassa tuntuu siltä, että nämä eivät ole ihan aikuisia? Puhumattakaan, että kokisin itse olevani sitä, kolmekymppisenä.
Mutta siis mitä on nuorison pahoinvointi? Jos se on rälläystä baanalla, niin sitähän on ollut pitkin meikäläisen ikää ainakin aina. Ei niin, että tyhmässä örinässä olisi mitään puolustettavaa, mutta sitä se on tupannut olemaan, tuon vapaan kasvatuksen huonommat omenat. Tässä kohtaa, ennen kuin sormet nousevat, myönnettäköön että en ole kenenkään isä enkä äiti, en tiedä mitä on olla lapsen huoltaja. Mutta sen muistan, mitä oli olla nuori. Itse asiassa on todella vaikea ymmärtää, miten kukaan voi unohtaa, mitä oli olla nuori. Miten noiden kakaroiden järjenjuoksua on muka niin vaikea seurata? Nuoruudessaan ihminen tekee kaiken minkä uskaltaa.
Uskaltamista testataan nuoren ja lapsen elämässä päivittäin ja useamminkin. Kaikki on uskaltamista. Toiset uskaltavat, ja ne, jotka uskaltavat eniten, ottavat huumeita ja pamauttavat vastaantulijan hengiltä. Järki ei pakota päätä, ei niin kuin aikuisella, joka ei uskalla ovesta ulos ilma rauhoittavia.
Kenen pitäisi huolehtia siitä, ettei nuori uskalla liikaa? Koulun vai kasvattajien?
Molempien tietysti! Kaikkien! Jolla järki on, se järjen käyttäköön. Valitettavasti parlamentaarinen lintukotomme on tehnyt tämän mahdottomaksi. Kehenkään ei saa koskea. Vääryyttä ei saa oikaista, eikä ainakaan ehkäistä. Ventovierasta ei saa kasvattaa, koska kasvatus kuuluu aina muille. Sauraava palvelupiste, olkaa hyvä. Palvelkaa itseänne, ja vain itseänne.