logo3.jpg

Jos haetaan maailman karseinta lauluääntä, on vahvoilla vaikkapa Axl Rose. Mutta häntäkin roisimpi ääni löytyy muinaisella -70-luvulla vaikuttaneen Black Oak Arkansas -bändin laulajalta.

Jim Dandy omaa todellisen redneck-raspin, jolle - veikkaan - Akseli on velkaa yhtä paljon laulullisesti kuin David Lee Roth on lavaesiintymisensä puolesta. DLR:n velkaa en tosin voi tietää kun en ole BOA:n live-esiintymistä nähnyt, mutta tiettävästi Jimmy oli Taavin suuri idoli. Valokuvissa on havaittavissa tiettyä macho- ja trikooyhdenmukaisuutta. Näyttääpä siellä peräti tuommoinen miksikä-sitä-nyt-kutsutaankaan puolispagaati taipuvan (toisin kuin viimeaikaisissa kuvissa; kiloja on kertynyt hiukan enemmän kuin D:llä - Kyllä, bändi on edelleen ilmeisesti alive 'n kicking).

Mutta sitä piti sanomani että käykääpä esimerkiksi iTunesin Music Storessa kuuntelemassa pari näytettä Dandyn fraseerauksesta. Se on unohtumaton elämys vaikkapa biisissä "Son of a Gun". Itse kuulin kyseisen biisin about kymmenvuotiaana löydettyäni jostain ullakolta isoveikan joskus hankkiman kasetin, ja pöyristyin pahanpäiväisesti. "Tämä on aivan hirveää tavaraa," totesin tyrmistyneenä - ilmankos oli ullakolle päätynyt. En pystynyt kuuntelemaan sitä millään, vaikka ajattelin että noinkin komean logon omaava bändi on väkisinkin hyvä ja suosittu.

Vastaavaa kuvotusta tunsin vuosia myöhemmin joutuessani kuuntelemaan Gunnareitten Appetitea. Että voi olla kamala ääni ihmisellä, kummallakin, mutta näin vanhemmiten olen ilmeisesti paatunut sen verran että kyseisenlainen räävitön lauleskelu jollain tapaa suorastaan... ilahduttaa.