Pää on täynnä. Pitihän se arvata. Tulee ihan nuoruusajat mieleen - silloin soi stereot lakkaamatta: autossa, kotona, walkmaneissa. Eikä päässä liikahtanut lehtikään.

Nyt minä tuota Last.fm:ää kuuntelen jatkuvasti, ja mahtuuko ajatuksia kovastikin päähän samaan aikaan kun korviin tulvii koko ajan uutta mielenkiintoista & vanhaa nostalgista jota ei ole aikoihin kuullut? Ei mahdu. Meikäläisen on mahdotonta tällaisena muusikon- + säveltäjänplanttuna jättää musiikkia taustalle itsekseen chillailemaan.

Ei sieltä mitään inspiraatiota saa poimittua (niinkuin että tekisi uutta matskua silleen että "aijjoo, noinkin voi tehdä" kun kyllä minä... Mitä nyt tapahtuu? Emerson, Lake & Palmer lainaa jotain sinfoniaa: Prokofjeviä [miten tuo nyt sitten kirjoitetaankaan suomeksi, en jaksa miettiä], no johan nyt... Mihin minä jäin?)

, sitä vaan jää rytmien ja melodioitten vangiksi, tahdottomaksi zombiksi, joka näennäisen riippumattoman näköisenä oleskelee ympäriinsä, ja ainoat päätökset mitä pystyy tekemään on tyyppiä "Emmie jaksa tätä kuunnella, skip".