- Sosiaalisissa tilanteissa jännittäminen on suurelta osin näkymätön ilmiö, joka kuitenkin vaikuttaa, ja saattaa tulla esille opiskelijoiden hiljaisuutena, vähäpuheisuutena, poissaoloina sekä kurssien ja seminaarien lykkäämisenä ja keskeyttämisenä.

Jyväskylän yliopistossa on tehty tutkimus - joka keskittyy siis yliopisto-opiskelijoihin, mutta on kyllä yleistettävissä kehen tahansa -, jonka mukaan omina opiskeluaikoinani kuuluin siihen onnelliseen viiteen prosenttiin, joka "kokee jännittyneisyyttä, hermostuneisuutta ja ahdistuneisuutta lähes kaikissa opiskeluun liittyvissä tilanteissa".

Tutkimuksen tehnyt Merja Almonkari on ryhmitellyt opiskelijat viiteen erilaiseen jännittämisprofiiliin: vahvasti viestintäarat, viestintähaluttomat, esiintymisjännittäjät, viestintähuolettomat ja viestintävarmat.  Löydän itseni - peruutuspeiliin katsoessani, siis - kahdesta ensimmäisesta ryhmästä. Varmastikaan en ole kahdessa viimeisessä - edelleenkään, vaikka olenkin onnistunut kasvattamaan itseäni.

Jostain syystä tuo keskimmäinen, "esiintymisjännittäjät"-ryhmä ei ole koskaan sisällyttänyt meikäläistä, vaikka muuten olenkin kulkenut tuota spektriä laidasta toiseen. Se johtuu varmaankin siitä, että esiintymistilanteet ovat aina tavallaan rajatumpia toimintaympäristöjä - sosiaalisissa tilanteissa sen sijaan kaikki on mahdollista, joten tilanne ei koskaan ole hallussa, toisin kuin vaikkapa esitelmää pitäessä.

Mutta siis te, jotka satutte kuulumaan tuohon "vahvasti viestintäarat" -ryhmään - kyllä sieltä pois pääsee. Jos minulta kysytään: se on lähinnä opittu malli, ei niinkään pohjimmaisen luonteen kivettynyt ilmentymä. Tosin jos jostakusta kaltaisestamme on onnistunut kuoriutumaan joku kovinkin rempseä henkilö, niin kerto'os kuinka sen teit. Olisi todella mielenkiintoista tietää, kun tuntuu että tietystä varautuneisuudesta ei sitten millään pääse eroon...