Eläytykääpä tähän: jos nyt olisi vuosi -39, olisimme juuri joutuneet sotaan - vähintäänkin radiosta kuultaisiin että ryssä on hyökänny, jos ei itse oltaisi jyskeen kantamalla. Tästä se alkaisi koko helvetinmoinen rupeama: ensin sodat, sitten pula-ajat ja niistä noustessa kiittämättömät sukupolvet.

[Wikipedia:] Neuvostoliiton puna-armeijan hyökkäys Suomeen alkoi Antinpäivän aamuna 30. marraskuuta 1939. Punatykistö avasi tulen Karjalankannaksella kello 6.50. Kello 9 sen ilmavoimat ryhtyivät pommittamaan 16 paikkakuntaa Suomessa, muun muassa Helsinkiä kahdesti.

Miltä näyttäisi tulevaisuus? Näyttäisikö se siltä mitä ikkunastanne avautuva näkymä juuri nyt ehdottaa?
---
...Tämä muuten ei ole mikään Nato-myönteinen huomiotalousnostalgiapläjäys, nostanpahan vain pöydälle sen kissan joka vaakunaamme koristaa... Onnahteleva mielivaltainen siirtymä anekdoottiin, jonka juuri luin Hannu Raittilan "Kirjailijaelämää"stä. Siihen liittyy Mannerheimin isoisä ja keisarillinen viljamakasiini... En minä voi tätä kertoa kun tarina on niin mainio. Lukekaa kirjasta, se herättää ajatuksia ainakin tällaisissa kirjoittamiseen kallellaan olevissa vaikka melko sekava pläjäys onkin (- mikä niukasti edelle ennättäneellä Prosperolla kirjassa tökkii; itsehän olen sekavuuden ilmentymä jota ei paljon haittaa).

...Juuri nyt olen lukemassa loppupäästä, mitenkä Raittila on ties monennenko kerran joutunut vastaamaan, että ei, hän ei ole insinööri. Itsekin olen jotenkin lyönyt häneen insinöörikirjailijan leiman otsaan. Ehkä se johtuu siitä tietynlaisesta täsmällisyydestä kirjoitustyylissään, ja siitä, että hänen kirjoissaan on aina jotain insinöörejä melko isossa roolissa. Tämän tiedän nyt vaikka en olekaan lukenut kuin puolitoista hänen kirjoistaan (+ kohta tämän viimeisen). "Canal Granden" luin kokonaan jonkinlaisena viihdyttävänä insinööriagenttijännärinä, mutta "Atlantis" jäi kesken - ehkä tietystä umpioituneesta ilmapiiristä johtuen.

...Jollaisesta, toki erilaisesta, mutta umpioitumisesta kuitenkin, tuntui kärsivän aivan toisenlainen kirja, nimittäin Pasi Ilmari Jääskeläisen "Lumikko ja yhdeksän muuta". Lainasin kyseisen teoksen lähinnä siksi, että olen kirjoittajan blogia seuraillut ja todennut tolkun mieheksi. Mutta loppuun (joka käänsi kyllä kiitettävästi vielä uuden puolen esiin) en meinannut jaksaa lukea, johtuen varmaankin juuri sellaisesta hermeettisestä ilmapiiristä, jonka todellisuudesta puuttuu... en tiedä, pöly?

Tarinassa on tietty itseäni vieraannuttava satukirjaefekti, vaikka elementit ovatkin uskollisempia alkuperäis-grimmiläisyydelle kuin post-sille. Olenko kadottanut kyvyn ihmetykseen? Onko minusta tullut kyynikko? Jääskeläinen kirjoittaa eittämättä tenhoavalla otteella, mutta itsessäni on jokin pintajännitys joka estää huppeluksiin menemisen. Varmastikin tulen kyllä seuraavan romaaninsa lukemaan, jahka hän sellaisen saa ilmoille polkaistua.
---
...Ai, mutta "Kirjailijaelämää" lukiessa huomasin, että Raittila on julkaisu-uransa alkutaipaleilla ollut kirjeenvaihdossa saman kustantajan kanssa kuin minäkin, ja samoihin aikoihin. Tosin vähemmän lakonisessa. Olin lähettänyt pinkallisen runoja (ruutupaperille kirjoitettuja, voitteko uskoa) ja saanut niistä (ne pahamaineiset) muutaman rivin. Ei kelvannut. Eivät ne olleet oikeastaan edes runoja, kehtasi väittää, moukka.

Tulisieluna tietystikin rustasin välittömästi vastauksen, jossa taustaoletuksena oli (tietystikin) että vastaanottaja ei nyt vain ole oikein ymmärtänyt saamaansa nerouden tulvaa. Johon varsin pikaisesti tuli vastine, jossa mentiin hiukan liikaa nokkeluuksien puolelle. Joten lähetin molemmat saamani kirjeet takaisin paperipalloina. Eipähän tullut enää kuttuilua takaisin. Eikä muutakaan.

Samaan syssyyn voinen kertoa myös vielä lyhytsanaisemmasta kirjeenvaihdosta erään teatterinjohtajan kanssa. Jostain syystä nimittäin kässäriäni lähettäessä "ajattelin" - perkeleellisen mielenhäiriön juovuttamana - saatekirjeessä käyttää vanhaa kunnon suoramarkkinointistrategiaa ja ruveta puhuttelemaan vastaanottajaa etunimellä heti kättelyssä, siis tyyppiä joka ei ole koskaan kuullutkaan lähettäjästä. Tiedättehän, tähän tyyliin: "Nyt kaikkiin ongelmiisi, Enrique (nimi muutettu), on löytynyt vastaus, nimittäin tämä parahultainen käsikirjoitus..." Ei näin, rakkaat lukijat. Hybrikselläkin on rajansa. Luulen, että hän loukkaantui - en tosin voi tietää koska hän ei ole tarjoukseeni vastannut...