Rupesin snobbailemaan, eli tuon Last.fm:n kautta kuuntelemaan klassista - mikä kyseisellä asemalla tarkoittaa varsin laajaa otantaa. Itse asiassa kirjoitin valinnaksi "J. S. Bachin tyyppistä musiikkia", ja arvatkaa mitä tuli ensimmäiseksi: Enya. Pari kipaletta myöhemmin tarjolle tyrkyttyivät Simon & Garfunkel. Minusta näillä artisteilla on varsin vähän tekemistä Bachin kanssa, joten skaala venähtää kyllä laajemmaksi kuin olisin odottanut... Kuitenkaan modernimpaa orkesterimusiikkia ei vielä ole vastaan tullut, lieneekö liian atonaalista massoille? Elokuvamusiikkikin loistaa poissaolollaan, vaikka instrumentit on samoja ja musiikki ylipäätään ponnistaa samalta alustalta.

Eihän Johann Sebastiania vastaa kyllä juuri kukaan muu säveltäjä. Harvempi on tullut rustanneeksi herkeämättömästi eteneviä rinnakkaisia ja toisiaan kommentoivia melodialinjoja lakkaamattomilla variaatioilla. Myöhemmin muotiin tulleet sinfoniatkin on lähinnä odottelua linjoilla, hissimusiikkimattoa kalkkiviivoilla tapahtuvan ryöpytyksen aperitiiviksi.

Valitettavasti asettamaani valintaan sisältyy myös maailman turhin musiikinlaji, eli ooppera. Minä en kestä kuunnella epäinhimillisiksi treenattuja vonkumisia, jotka paradoksaalisesti kuulostavat siltä ettei laulajalla enää ole kontrollia omaan ääneensä ("Annostelen palleallani ilman virtaamista ulos ja siitä tuntuu tulevan tuollainen wouvaava ääni...", "Pidän kasvoillani "hämmästynyt-mutta-iloinen"-ilmettä, joten en samanaikaisesti kykene vaikuttamaan ääneni karkailuun..."). Aika ajoin saa siis käyttää skip-hanikkaa kun tarjolle tulee joku pompöösi aaria, jossa lavatyöläiset patsastelevat ympäri lavaa hokemassa tolkuttomuuksia, orkesterin soitellessa joutavia väliaikatöräyksiä haukotusten ja oopperaleipien napostelun välissä. No, on tuollaisessa täysmittaisessa oopperassa se hyvä puoli verrattuna vaikkapa liedeihin, että laulajat eivät ole ihan koko aikaa äänessä. Ja kuorot on tietystikin komeita.

Voisi vielä balettia moitiskella tarpeettomista krumeluureista, kun nyt vauhtiin pääsin. Ihan samaa - joskin korvaystävällisempää - snobeille suunnattua täytemusiikkiahan sekin on, ja näyttämötyöläisten roolina lähinnä luovan panoksen minimointi... Tämä ei sitten koske modernia tanssia. Sitä tulee seurattua aina ihan äimänä, silloin kun sattuu sellaisen äärelle.

Ja jazz sitten? ...Anteeksi, nukahdin hetkeksi... Niin, jazz, tuo samojen vanhojen standardien hautausmaa... Tokihan sieltä tuoretta kamaakin löytyy, mutta kovasti paljon pitää kaivella jos haluaa kaivautua sen yhden ja saman hutun läpi... Mitenkä tästä nyt tuli tämmöinen "norsunluutornin terveisiä" -kirjoitus? Nykyhektisenä postmodernin fragmenttiyhteiskunnan lantapaukkuna en vain taida kestää musiikkia jossa ei paukuteta rummuilla kiivasta neljäsosatahtia kolme minuuttia ja vaihdeta sitten toiseen samanlaiseen biisiin.

Niin, kyllä hevi on parasta. Sen tiesi jo Bachin Jussi.
---
*[- suljetuin huulin laulaminen, hyminä] - italiankielistä musiikkitermistöä täällä.