Kyseinen aikansa vaikuttaja on kirjoittanut mm. teoksen "Siveellisyyskysymys Pohjanmaalla, rahvaan keskuudessa". Jos nyt, sata vuotta myöhemmin, kirjoittaisi samannimisen teoksen, olisiko lopputulos erilainen? Ei olisi. Ihan lukemattakin voi vapaalla kädellä sivaltaa, että pietismi jyllää edelleen yhtä lailla - suorin vartaloin tuli oletettua, että kyseinen kirja on väistämättä ahdasmielinen, sori. Minkä tähden pohjanmaalta tulee niin paljon hevibändejä? Koska siellä päin pitkä tukka on edelleen taivastelun aihe. Ja siveellisyys sitten? Aivan samalla tavalla "siveellisyys" on ollut julkisivua silloin kuin nytkin, seksiä harrastettu samoissa määrin, vaikka muka onkin oltu vähemmän syntisiä. Voi sitä heinäladon loisketta! (---hm?)

Ei vainen, analysoisin kyllä kyseistä kirjoitusta hieman vähemmän löysin rantein jos siitä jotakin infoa olisi käden käänteessä saatavilla, vaan netistä löytyy vain yksi vähänkertova sivu (jolta käy ilmi että kyseisellä välskärillä on ollut hieno parta ja ajanmukaisen totinen, ohikatsova ilme valokuvassa), eikä lehdessäkään mitään mainintaa asiasta näyttänyt olevan. Ja kirjasto on kiinni näin sapattina. Ja pakkohan on tämä oma hiljaiselo katkaista jollain - vaikkapa joutavan ja sekavan oloisella riipustelulla. Kone yskii. Kone, puskii!

Monettakohan kertaa tällä palstalla joutuu valittelemaan omaa saamattomuuttaan? Kyllä, monetta. Pitäisi olla kuin Julia Cameron, joka suhtautuu kirjoittamiseen lähes tulkoon sensuellilla otteella. Hänen on aivan pakko saada kirjoittaa jatkuvasti ja koko ajan. Niinpä hän on julkaissut ison pinon kirjoja kirjoittamisesta. Tuossa on taas yksi hyllyllä lepäämässä: "Tyhjän paperin nautinto", jonka amerikkalaissävytteinen feminiinisen oloinen psyykkaus alkaa vähitellen ottaa aivoon: "...ja kuinka ollakaan, ehdin pyöräyttää naapurin Victorialle pähkinävoikakun halloweenia juhlistamaan ja dekoreerata kylpyhuoneeseen pinkit pitsiverhot samalla kun vasemmalla kädelläni kirjoitin romaanin...". Perin keskiluokkaista, tuo. Siinä on sellaista tätienergiaa, itse asiassa. Huhhei.

Sen sijaan Steve Goochin Writing a Play oli mukiinmenevä opaskirja. Perin brittiläinen, toki, kertoessaan vaikkapa että mihin kannattaa lähetellä käsikirjoituksia - sikäläisiin teattereihin - ja otteeltaan muutenkin. Mutta minkä tahansa -maalaisuus alkaa olla piristävää tämän jatkuvan jenkkiläisyyden keskellä. On tietysti asiaankuuluvaa aina juhannuksen kieppeillä seurata teeveestä miten meren takana vietetään joulua - en minä muuta tohdi väittää, mutta perseestähän se on.

Hups, ruma sana. Tällaista tämä on. Mielialat heittelevät ihmistä seinille kuin märkää paitaa. Täytyy varmaan tuosta Writing Handbooks -sarjasta lukaista seuraavaksi tämä Writing Romantic Fiction (tai tuo Writing Erotic Fiction, jotta päästäisiin takaisin sille tantereelle jolta aloitettiin...)