Valitettavasti olen protestanttisen etiikan penetroima, joten tietystikin tuossa laitehankintaskismassa aloin miettiä heti puhelun jälkeen omaa syyllisyyttäni. Miten olisin voinut - jos olisin täyspäinen ja kommunikatiivisesti funktionaalinen henkilö - estää myyjälle aiheutuvan (epäilemättä valtavan) murheen? Hänhän oli mielestään minun pyynnöstäni tilannut laitteen, jonka sitten kieltäydyin lunastamasta. Ehkä tuo vempele ei koskaan menisi kaupaksi. (Hän saisi potkut. Firma kaatuisi. Kurjuutta. Anarkiaa.) Pohdin ja pohdin. Mietin ja kuutioin. Lopulta tilanteen kulku valkeni minulle.

Kyse on jälleen siitä, miten ihmiset kuulevat asiat omien suodattimiensa läpi, ja lopulta näissä tilanteissa molemmat osapuolet ovat yhtä aikaa oikeassa, ja yhtä aikaa myöskin väärässä omien taustaoletustensa kanssa. Tilannehan meni näin:

Kävelin liikkeeseen ja utelin josko kyseistä laitetta - jota postimyyntifirman sivuilta olin jo himoinnut - sattuisi olemaan hyllyssä (ostopäätös on helpompi tehdä kun itse laite on käsillä - kuin myös ostamattajättämis-). Ei ollut, mutta myyjä tarjoutui tilaamaan koska kyseiseltä maahantuojalta oli muutenkin jotain hommaamassa*. Rivakasti hän tarttuikin puhelimeen. Pasteerailin kaikenlaista hypistellen siinä ympäristössä olettaen myyjän soittavan selvittääkseen saatavuudet ja toimitusajat jne. (Omasta mielestään hän [ehkäpä] oli jo tekemässä tilausta...).

Noh. Oli perjantai-iltapäivä jo pitkällä, joten luurin toiseen päähän ei vastattu. Myyjä pyysi minulta puhelinnumeron ja sanoi soittavansa maanantaina. Ja tässä kohtaa varsinaisesti menivät ne piuhat ristiin: missään vaiheessa ei täsmentynyt mihin hänen piti soittaa maanantaina. Minä, asiakas, tietysti oletin että minulle - heti selvitettyään saatavuusfaktat. Hän varmaankin kuvitteli minun tehneen tilauksen siltä seisomalta; hän pirauttaisi maanantaina maahantuojalle tilauksen ja minulle ilmoituksen sitten kun laite olisi noudettavissa.

Kun soittoa maanantaina, eikä jäljempänäkään, minulle kuulunut, siirryin postitilauksen pariin. Paralleelissa todellisuudessaan myyjä taas duunasi asiaa niin kuin oli kuvitellut minunkin sen tajuavan, mutta ehei. Asiakas on aina tyhmempi, joten nippu rautalankaa on syytä olla käsillä kun jostain sovitaan...

Koskahan minä pääsen siihen valistuneeseen viisauden tilaan, jossa saan asiat hoidettua oikein? Tai edes sinne missä ei roimita itseään raipalla selkään kun jotain menee pieleen?
---
*pseudoperuste l. joutavaa löpinää joka ei asiaan mitenkään liity l. myyntipuhetta; sinänsä tarpeetonta, mutta edistää myyntiä, samoin kuin vaikka ostoratkaisun jatkuva tivaaminen...