Sää siinä möllotät, ruoja,
ammoisna arpena vallan, lailla Karpaattein karpalon.
Arpa on heittänt munt poies ko rukkaan ja mää tässä töllötän sua.

 

Kuin vekara kirmaa tuos seinää päin ja näin mää lohrutan hänt
vaan hää onkin mää, kattoo silmin k´ei nää
vaan sää, sää vaan seisot siin, et mittän virka vaik tölväisit.
Ei, paremp on meitin ny hyvästen toivoo, loivoo mäkiä huipullen
kapuan, apua haikaa en lain, vain tuuri tolkuton loimoo.

 

Siitäs ny sait sitten, tyhjeni tölli, seinät nojaavat toisiinsa.
Voi Liisa kekä nyt lienetkään, vain riimin tähren oot siinä.
Osu et aivan sää kohralles vaan välikö hällä, kylmä on hällä,
kaikki me toisaall´ ollaan ja tölli tyhjän´ ammoisna arpena vallan.

 

---

Niin se kuulkaa herkistää käydä katsomassa hylkäämäänsä asuntoa, varsinkin jos entinen asunto on kolme kertaa nykyistä isompi. Ei vaan, hyviä muistojahan sinne jää. Mutta jääköönpä sinne, mitäpä niitä mukana ronttaamaan. Kävin vainen eilen hakemassa unohtuneen kuusenjalan, jota koko aikana ei kylläkään käytetty - ilmankos unohtuikin - ja kattelin että samalta näyttää kämppä nyt kuin näytti silloin kun sinne muutettiin, paria kolhua rikkaampana tosin. Samanlainen sääkin oli kuin ekaa kertaa käydessä. *huokaus* Ei saa jäädä tuleen makaamaan...

Puhelinasennussedät olivat kiitettävän rivakoita. Sain kunnian olla aamun ensimmäinen asiakas, ja se pistokkeen tökkääminen: pari minuuttiahan siinä meni. Nyt laulaa puhelinlangat niin että vinkuna käy.