Ostin kitaravahvistimen, elämäni ensimmäisen. Samalla opin ymmärtämään mitä "combo" tarkoittaa. Sana on helppo oivaltaa jos tietää mitään kitaravahvistimista, mutta minä viisitoistavuotisen rokkarin urallani en ollut kertaakaan tarvinnut ämyriä, joten kaappi oli minulle kaappi ja nuppi hepreaa. Jos et tiedä mistä puhun, ei se mitään - vaihdan nimittäin loivasti tarkastelukulmaa.

En ole tottunut tekemään hyviä hankintoja. Aina olen halunnut gizmoni "halvalla", ja siksi olen myöhemmin saanut tuta miksi se oli halpa (tai nimenomaan "halpa" - koskaan ei jälkikäteen kannata tarkistaa olisiko jostain irronnut parempi puoleen hintaan). Tämäkin ostos paljasti todellisen karmansa hetikohta vaihdannan jälkeen - hitauttani en vain reagoinut siihen palautusajan puitteissa, tietenkään. Kaksi viikkoa ostamisen jälkeen vein Rocktronini takaisin kauppaan, koska ääni otti ja katosi kesken soittotreenien. Nyt, pari viikkoa myöhemmin, vikaa ei ole löytynyt. Itse asiassa laite on toiminut täysin niin kuin pitääkin, läpäissyt rasitustestit ja käyttäytynyt kaikin puolin mallikkaasti.

Intuitioni ennustaa, että heti ensimmäisissä harjoituksissa sama vika tulee jälleen esiin. En silti masennu. Kaikkien suutarien kanssa olen lopulta tullut toimeen, eivätkä laitteet ylipäätään tunnu toimivan alaisuudessani - paitsi ehkä takuuajan, jos olen yltynyt hommaamaan jotakin uutena. Tietokoneesta posahti monitori välittömästi takuuajan umpeuduttua, skanneri kämähti pari kuukautta myöhemmin.

Kauheinta tämän kitarakaapin kanssa on se pelko, että olenkin itse sössinyt jotain. Jotain niin amatöörimäistä ettei sitä kehtaa kenellekään kertoa. Laitteen ollessa huollossa soitin lainavahvistimella, joka yllätäin vaikeni kesken soiton. Kirosin. Ei kai Rampagen kylkiäisinä ostamani kitara (joka oli pakko ostaa edellisen "löytö"kitarani vian takia - tai sitten ei, mutta minulle myydään kaikenlaista kun on kaupanmakuun päästy) ollut susi? Vika paikantui livakasti: olin vahingossa kädelläni huitaissut kitaran volumehanikkaa. Punaposkisena mietin, josko vahvistimen "vika" oli samaa juurta.

Tavallaan olisi tietysti hyvä jos kaapissa ei oikeasti olisi mitään vikaa, silloinhan en kärsisi rahallisesti jos jotain korjattaisiin. Mutta eihän tuollaista voi ihminen tunnustaa! Korjaaja on käyttänyt kallista aikaansa olemattomaan vikaan, jonka ilmeisen aivoton kitaristi on itse subliminaalisella taksisliikkeellä aiheuttanut! Mieluummin maksaisi vaikka leikkiviankorjauksesta: "Huomasin venttiilinkannen olevan hiukan kenollaan joten vaihdoin laturinhihnan." "Krhm, niin minä vähän ounastelinkin…"

Olen päätynyt siihen, että vahvistimessa on oikeasti vika. En millään ole voinut olla niin tampio, että olisin noin viisi kertaa tehnyt saman kämmin. Aivan varmasti tarkistin nimenomaan ensimmäiseksi ihan refleksinomaisesti että skebassa volkat on kaakossa, mutta koska kyse on refleksistä, en voi muististani sitä varmentaa. Joten tavallaan olen ihan iloinen siinä vaiheessa kun äänet taas katoavat. Voin ainakin varmistaa että vika ei ole korvieni välissä.

Tässä tapauksessa hämmentää se, että kun yleensä olen sortunut huonoihin hankintoihin viiden minuutin harkinta-ajalla, käytin kyseessä olevaan hankintaan viikkokaupalla viilentymistä. Tosin ehta kuutioitsija olisi käynyt siinä pohdiskellessaan muissa liikkeissä ja kartoittanut hintalaatuhaitarin vähintäänkin kaupungin alueelta kaikin puolin, kun taas minulla oli valittavana "ota tai kadu ikuisesti"-vaihtoehdot.

Olen kuvitellut kasvaneeni ihmisenä. Edelleenkin kuvittelen niin. Ehkä finanssipolitiikka ei ole inhimillistä toimintaa.