Toisilla meistä on kroonisesti kipeytyvä nilkka. Reppuhenkiselle matkalle lähtiessä on siis syytä hankkia keppi. Jos haluaa yhtään tyylikästä keppiä kävellessään nojautumiseensa käyttää, ei kannata ostaa sitä Respectasta, koska siellä on vain laitosmalleja.
    Joten se toinen keppi löytyy sitten Tukiasemalta, samalla kun on hakemassa sitä renksua siihen laitosmallin keppiin, sitä jolla keppi roikkuu ranteessa kun kättä johonkin tarvitsee.
    Ilmeisesti alkuun sen kepin pitäisi olla koko ajan ranteeseen köytettynä. Muuten huomaa Helsinki-Vantaalla, siinä turvatarkastuksen läpi käveltyään, että keppi on yhä bussissa - joka on jo matkalla Matkahuoltoon.
    Joten Budapestin Echerillä (syrjäisellä, isolla kirpputorialueella) - kun takana on noin 50 km kävelyä ja alla vihlova nilkka - löytyy vihdoin sopiva keppi. Sitä ennen on esitelty kahmaloittain kotkan- ja ties minkäpäisiä tappokeppejä, joihin viktoriaaniseen natsitapaan (?) on kätketty pistotikari. Viileetä kyllä, mutta tullissa perin epäkäytännöllistä. Eikä kaduilla välttämättä halua antaa itsestään sellaista (väärää) kuvaa että "Arjalaisuus on musta ihan jees ja chic!"
    Tuo kirpparilla julmasti tingitty keppi hajoaa lopullisesti Bratislavassa - kahva näyttikin epäilyttävältä kiinnityksensä suhteen, ja irtosi noin seitsemänkymmentä kertaa ennen hermofissiota. Ortopedisesti oikeaoppinen malli löytyy pilkkahinnalla parin korttelin päästä yksiöstämme.
    Metkaa on tietysti sekin, että kun nilkan kipu on saatu tukitoimin aisoihin, alkaa toisen jalan polvi huudella ilkeästi. Puolirampaa matkustelijaa katsellaan vinosti ajoittain, varsinkin Krakovassa, missä turisteille jostain syystä kaupataan poseerauskeppejä (en muista mitä se symboloi): "Miksi tuolla nuorella hyväkuntoisella hepulla on keppi? Dandykö se luulee olevansa?" Asiaa ei auta se, että keppi vaihtuu kädestä toiseen. Eikä se, että itäeurooppalaiseen tapaan vanhukset painavat duunia ympäriinsä, olivat sitten miten raihnaisia tahansa. Toisaalta, paikallisille turisti on joka tapauksessa pelle.