No niin. Nyt Derren Brownin kirja Tricks of the Mind on luettu. Valitettavasti hän ei anna simppeliä ohjetta vaikkapa pöydän levitointiin (hitto), vaikka yhdessä oheistetussa kuvassa hän nimenomaan tekee tuon tempun. Yhden ainoan korttitempun hän paljastaa - noin verryttelynomaisesti -, ja sekin voidaan nyt lisätä lyhyeen listaan tempuista joita olen kokeillut, ja onnistunut epäonnistumaan. Olen siis eläissäni tehnyt kaksi taikatemppua, ensimmäisen joskus vekarana, ja molemmilla kerroilla onnistuin sössimään kliimaksista antisemmoisen. Tämä ei ennusta kovin lennokasta uraa.

Myöskään ajatustenlukuun hän ei kerro mitään hermeettistä salaisuutta. Sen sijaan hän, hypnoosista kerrottuaan, syventyy analysoimaan monia signaaleja, jotka kielivät tarkkailtavan mielenliikkeista. Jos joskus satut kasvotuksin allekirjoittaneen kanssa ja kuvittelet minun jatkuvasti lukevan ilmaisuasi, saatat olla oikeassa. Tosin olen tehnyt sitä jo vuosia, joten luulisin ettei se heti pistä silmään. Ihmisten käyttäytymisen seuraaminen kuuluu kiinteästi teatteritouhuihin, ja tuohon toimintaanhan olen ollut sotkeentuneena pitkään. Muutenkin aihepiiri -  mielen toiminta ja käyttäytymisen mallit - on aina kiehtonut mieltä.

En minä ajatuksia lue. Oikeesti.

Kirjan alkupuolen hulvattomuuksista (ja sangen käyttökelpoisista muistitekniikoista - jotka me kaikki toki osaamme jo muutenkin, eikös? Nyt muuten tiedän miten hän pystyy korttipakan läpi plärättyään kertomaan missä järjestyksessä kortit ovat - hiukan sitäkin pitää kyllä treenata, hitsi.) siirrytään loppupuolella niihin mielen temppuihin, joille itse kukin altistuu jatkuvasti. Derren tekee ruumiinavauksen taikauskoiselle ajattelulle, joka on kaikesta rationaalisuudestamme huolimatta aina vaan kovasti pinnalla. Hän oli sattumoisin nuoruudessaan kristitty hihhuli (nykyään puhdas ateisti) valmiina käännyttämään pimeässä laaksossa kulkevia, ja vaikka puheenaiheena on milloin homeopatia, horoskoopit, reiki ja akupuntuuri, milloin meediot ja ideomotorinen liike, en voinut mitään sille, että ajatukseni vaelsivat aika ajoin aiheeseen, jota olen täällä monesti suominut.

Suomessahan taikauskoinen ajattelu ei liene aivan samoissa mitoissa kuin monissa muissa maissa (kuka nyt vaikka astrologiaan uskoisi - huvikseenhan niitä horoskooppeja luetaan? "Mutta kyllä muuten osui tarkasti kohdalleen..." - tai telepaattisiin puhelinsoittoihin?), mutta niin kauan kuin päivittäin lehdistä joutuu lukemaan uskonnollisia uutisia, kylvemme taikauskossa koko kansa. Kuten saatamme nähdä Yhdysvaltojen suunnalta, kyseinen ajattelu saattaa kumuloituessaan muodostua vaaralliseksi. Niin kauan kuin lapsia "harmittomasti" kiskotaan lahkolaisten helmoihin (vauvoille suunnattu jumalanpalvontatilaisuus, jihuu!), ollaan vaarassa lipsua jossain vaiheessa fundamentalismin paranoidiin yhteiskuntaan. Ei heti - hedelmät kypsyvät parissakymmenessä vuodessa.

Kaupunkiseurakunnat avosylin ottavat vastaan eksyneitä puoliaikuisia, jotka haluavat löytää jonkin suuremman merkityksen elämälleen. Nuori ihminen ei tajua maailmasta juuri mitään, ja juuri nuo edesvastuuttomat taimet ovat otollisinta kaikupohjaa sille propagandalle, jolle he ovat koko lyhyen ikänsä olleet alttiina. Taikasanat pommitavat heitä (meitä kaikkia) lakkaamatta: ristinkuolema, syntien anteeksianto, taivasten valtakunta. Loputtomia variaatioita samasta viestistä: "Älä ajattele, usko.". Olisi todella tervehdyttävää kannustaa pilttejä - ja aikuisia - loputtomaan uteliaisuuteen, jonka raivaaman polun varrelta kertyy perspektiiviä dogmien kumoamiseen.

Mutta eihän kouluissakaan opeteta ajattelemaan, vaan uskomaan se mitä edestä sanotaan, tunkemaan tajuntaan toiston kautta loputon määrä informaatiota jolle läheskään kaikelle harvempi löytää todellista käyttöä - eikä pihaustakaan noiden tiedonhitusten kyseenalaistamisesta. Ja kun edestä sanotaan, että hoitajille ei yksinkertaisesti ole varaa nostaa palkkaa riittävästi (mutta lääkäreille kyllä vähän enemmänkin, ja puoluetukiahan nostetaan toki aivan hulvattomalla summalla), se uskotaan. Niinhän sen täytyy olla. Järjenkäyttö kielletty.