Lukaisin tuossa Nando Malmelinin
(omituinen nimi - käy brandistä) kirjan "Mainonnan lukutaito".
Tiesittekö, että Suomessa lähetettiin ensimmäinen teeveemainos toisena
maana Euroopassa, heti brittien jälkeen? Keväällä -56. Tässä on siis jo
parin sukupolven voimin saatu kärsiä olemattomien tarpeiden
herättelystä. On se kuulkaa synkkää, että ihmiset on vapaaehtoisesti
antaneet orjuuttaa itseään koko uljaan tietoyhteiskunnan ajan siihen,
josta kärsivät lähinnä lentävät hyönteiset - eli herkeämättömään
pyrkimykseen kohti keinotekoista valoa.
Television tuijottaminenhan palvelee suurinpiirtein samaa tarkoitusta kuin elävän tulen killitys. Ajatustoiminta lakkaa, sosiaaliseen seurusteluun ei pysty keskittymään. Ihmiset istuvat paikoillaan puolihorteessa vain siksi, että laatikosta kumpuaa valoa. Taannoin juuri jossain tutkimuksessa tultiin siihen - epäilemättä kiistanalaiseen - johtopäätökseen, että seinälle heijastettuun kuvaan ei synny sellaista intiimiä suhdetta kuin televisio- tai tietokoneruutuun. Töllön kiinnilaittaminen tuntuu vaikealta, koska siihen on koukussa. Samaan aikaan tuntee syyllisyyttä siitä, että ei pysty lopettamaan sen mitäänsanomattoman sarjan vahtaamista tai surffaamista netissä sivuilla joilla ei ole mitään tarjottavaa.
Tuon tutkimuksen mukaan elämä helpottuisi huomattavasti jos hankkisi videotykin ja nauttisi informaatiotulva-annoksensa sen välityksellä seinältä. Mistä mahtaakaan johtua se, että tykit on kalliimpia kuin kuvaputket? Salaliitto, epäilemättä. Kollektiivinen ihminen on helpommin ohjailtavissa kuin itsenäinen, omia narujaan kiskova yksilö.
Mutta siis mainostajat, tietävätkö he mitä ovat tekemässä? Onko sisällöntuottajilla ymmärrys siitä miten suurta (epä)kriittistä massaa manipuloidaan? Mainonnassahan nojataan pitkälti ääliömäisyyksiin, tuhrataan hirvittäviä summia siihen, että kerrotaan puujalkavitsejä logojen ohessa. Julkisuudessa tärkeintä on itse julkisuus, ei se, millaista näkyvyyttä hankitaan. Pääasia on, että ihmiset puhuvat - vaikkapa sitten siitä miten dorkaa tavaraa ohjelmien keskeyttämiseen käytetään. Jotenkin on kuitenkin mukavaa asua suomessa eikä vaikkapa jenkkilässä, jossa ohjelmat lähinnä katkovat mainosten virtaa.
Television tuijottaminenhan palvelee suurinpiirtein samaa tarkoitusta kuin elävän tulen killitys. Ajatustoiminta lakkaa, sosiaaliseen seurusteluun ei pysty keskittymään. Ihmiset istuvat paikoillaan puolihorteessa vain siksi, että laatikosta kumpuaa valoa. Taannoin juuri jossain tutkimuksessa tultiin siihen - epäilemättä kiistanalaiseen - johtopäätökseen, että seinälle heijastettuun kuvaan ei synny sellaista intiimiä suhdetta kuin televisio- tai tietokoneruutuun. Töllön kiinnilaittaminen tuntuu vaikealta, koska siihen on koukussa. Samaan aikaan tuntee syyllisyyttä siitä, että ei pysty lopettamaan sen mitäänsanomattoman sarjan vahtaamista tai surffaamista netissä sivuilla joilla ei ole mitään tarjottavaa.
Tuon tutkimuksen mukaan elämä helpottuisi huomattavasti jos hankkisi videotykin ja nauttisi informaatiotulva-annoksensa sen välityksellä seinältä. Mistä mahtaakaan johtua se, että tykit on kalliimpia kuin kuvaputket? Salaliitto, epäilemättä. Kollektiivinen ihminen on helpommin ohjailtavissa kuin itsenäinen, omia narujaan kiskova yksilö.
Mutta siis mainostajat, tietävätkö he mitä ovat tekemässä? Onko sisällöntuottajilla ymmärrys siitä miten suurta (epä)kriittistä massaa manipuloidaan? Mainonnassahan nojataan pitkälti ääliömäisyyksiin, tuhrataan hirvittäviä summia siihen, että kerrotaan puujalkavitsejä logojen ohessa. Julkisuudessa tärkeintä on itse julkisuus, ei se, millaista näkyvyyttä hankitaan. Pääasia on, että ihmiset puhuvat - vaikkapa sitten siitä miten dorkaa tavaraa ohjelmien keskeyttämiseen käytetään. Jotenkin on kuitenkin mukavaa asua suomessa eikä vaikkapa jenkkilässä, jossa ohjelmat lähinnä katkovat mainosten virtaa.
