Piti taas keskellä yötä nousta ylös kirjoittelemaan kun ei uni tule simmuun. Kaikenlaisia hienoja suunnitelmia oli vielä hetki sitten päässä, vaan nyt kun pitäisi rakennella niistä jonkinlainen järjellinen skenaario, on nuppi lähinnä kuin osuuskaupan kassajono (tämä ei ole positiivissävyinen ilmaus, vaikka osuuskauppoja kohtaan sinänsä ei sen isompia antipatioita olekaan). Joku ajatus liittyi varmasti bannereihin ja niiden tekemiseen, mutta mikä se oli? Oliko se jäsentynyt ajatus bannerien tekemisestä vai vain jotain tyyliin: bannerit, nuo turhat krumeluurit… Joo, ja sitten oli tämä äänentoistosysteemi täällä kotona, jokin hiano konnektiosuunnitelma, vaan sinne meni sekin höyhensaarten loiskeeseen. Keskellä yötä valvoskelu on surrealistista: kaikki on mahdollista, huomenna, sitten kun ei tarvitse miettiä herääkö naapuri kahvikupin kolinaan sumppia hämmennellessä.

Kolme [trä] aamua on siihen kun puhelinasentajat änkevät tänne tekemään sen suuria ponnisteluja vaativan puhelinpistokkeen tökkäämisen. Mistä kaikesta totaalisen turhasta meitä asiakkaita veloitetaan? Epäilemättä se, mitä puhelinasentaja tekee, olisi helposti ja vaivattomasti hoidettavissa itsepalveluna. Jos vaan tietäisi mitä siinä ylipäätään [överhuvuden] tarvitsee tehdä, mutta siinä menee ammattilaisen ja asiakkaan raja: asiakas [patient] maksaa kun ei tiedä mistä maksu suoritetaan.

Enää viisikymmentä viikkoa jouluun! Ehtiiköhän sitä taas tehdä kaiken tarvittavan? Piparkakkutalo pitäisi leipoa, lahjat ostaa, käydä parturissa... Huhhuh, joka vuosi tämä sama stressi tulee aikaisemmin. Noo, joulu on kerran vuodessa vaan...

Tein hienon työhakemuksen. Uskon itse joka sanan jonka kirjoitin, ja silti se on ihan vetävä - musta on tullut helposti huijattava opportunisti. Tässä kohtaa tulee vaan miettineeksi, että nyt kun saa vihdoin nauttia vapaudesta, siitä ei hennoisi luopua (niin, en hetkeäkään epäile, ettenkö saisi duunia kun sitä kerran haen...) - jos ottaisi intohimoksi leipomisen ja muun ruuan kanssa leikkimisen, niin eipä siinä kovin suuria summia tarvitsisi. Aina sitä on myös halunnut olla sellainen kurinalainen [underdisciplinandernas] ihminen, joka parin viikon paastosta toteaa, että perhana [jävla finne!], täähän on just sitä mitä mä nyt piilotajuisesti haluankin. Että ei mulla nälkä tule eikä mitään päättömiä mielihaluja niinkuin että ostanpa syntikan viimeisillä rahoillani ja lainaan siihen vielä pari tonnia [ett par G] jostakin. Tällaisia asioita tulee ajatelleeksi joskus, ja olisihan se hienoa olla jämpti, eikös?

Mutta niin, minkäs takia minä oikeastaan nousin kukkumaan? Se liittyi
johonkin...