Phuii [voisin huokaista jos seuraava pitäisi paikkansa:]. Vihdoinkin olen saanut salakuljetettua sen varastamani kuusen onnistuneesti perille, asentanut sen tuntien kiroiluin nurkkaan ja kytkenyt täyteen sähköä ("Kattos ny näitä uusia led-valoja! Tunnelma häikii silmiä! Ulkona asti näyttää ihan päivänvalolta. Ja nää vilkkuu!"). Tilpehööriä on ympäri kämppää, tingeltangelia ja krääsää, puutarhatonttuja. Joululaulut raikaa tereoista niin ettei puhetta huutamatta kuule. Pipareita ja torttuja on väännetty viikon ajan joka yö. Kinkku on uunissa paistumassa - seuraan sen kypsymistä herkeämättä aamuun saakka. Sitten voikin vielä imuroida ja tiskata ja hinkata paikat kiiltäviksi ja hakata mattoja ja vaihtaa verhot ja lakanat - niinku eilen ja toissapäivänä, ja huomenna. Glögit porisee metsässä, täsmälleen eri suunnassa kuin mistä sen kuusen hain. Olenhan ovela. Vähän meinasi naurattaa kun kuulin jonkun liikkuvan siellä mutta onnistuin pakenemaan.

Olen naulannut seinään alkuperäisen joulupukin kuvan, sen jonka ahvenanmaalaislähtöinen taiteilija teki tilauksesta sille alkujaan kolapähkinöitä ja kokaiinia sekoittaneelle firmalle vuonna -31, ja jonka takia pukki näyttää siltä miltä se näyttää. Olen opetellut esittämään samalla lailla sympaattista ja harmitonta, siltä varalta että olen vielä tajuissani illan langetessa - ei muuta kuin hortoilemaan pitkin kyliä ja räyhäämään, niin kuin tapana on ollut ikuisesti ja aina. Sammun hankeen, mutta luin juuri että joku japanilainenkin oli selvinnyt hengissä parikymmentä vuorokautta horteessa jossain pihalla syömättä juomatta. Ei ihan pakkasessa, mutta suomalainenhan vastaa kymmentä ketätahansa.

Olen piilottanut lahjat erittäin hyvin. En enää muista mihin. Mutta pentele: nythämmää tajuan notta sehän on vasta aaton aatto tulossansa. Mää olen etuajassa. [Seuraava on jo ihan totta:] En malta odottaa että pääsen joulupizzani kimppuun.

Yöt lyhenevät. Valo levittäytyy pitkin mantuja. Enää muutama päivä, ja järjenkin loiste pääsee taas vallalle. Pääseehän? Ei enää mitään pääsiäisiä tai muita, koskaan enää? Vuosi vuodelta tämän touhun seuraaminen ottaa enemmän ja enemmän kupoliin.