Olipa muuten yllättävä kokemus. Olin juuri lukemassa Mediksen Muutos?-blogista lastua aiheesta "sosiaalinen varautuneisuus netissä" [sinne päin], kun havaitsin oikeassa laidassa huikkailua. Bloginpitäjä itse oli Meebo-boksissa (sellainenhan itsellänikin on tuossa vieressä siltä varalta että jollakulla lukijalla tulee akuuttia viestinnäntarvetta) vinkkailemassa.

Että niinq surffaillessa voi yhtäkkiä, paitsi hankkiutua, myös aikomattaan päätyä keskelle rupattelutuokiota, kuin entisaikaan kadullakulkija flaneerauksen tuoksinassa [ei nyt enää sentään, se oli niitä menneiden sukupolvien kylähulluja aikoja]. En minä vain uskalla pysäytellä omilla sivuilla käyskentelijöitä, että terve tyyppi. Mitä niille voi sanoa? "Käytsä usein täällä?"

Käsi ylös, kuinka monella alkaa olla sellainen olo, että putoilee kehityksen kärryiltä. Minulla alkaa; web 2.0 on niin täynnä kaikkea sälää ettei mielenkiinto riitä kuin noihin aivan simppeleimpiin sovelluksiin, niihin joiden hyötyfunktion pystyy suoralta kädeltä tajuamaan ja jotka voi ottaa käyttöön hiirenkäänteessä (ilman helvetillistä rekisteröintirumbaa). Joko minä parin vuoden päästä löydän itseni horisemasta jossain kylänlaitamilla kun virtaviivaiset kännykkälentokoneet lennättävät pölyä silmiin?

Jännäähän on se, että ikäisteni joukossa olen kuitenkin keskimääräistä nörtimpi jo pelkästään sillä, että pidän blogia ja tiedän jotain html:stä, tuosta esihistoriallisesta merkkauskielestä. Mutta sitten taas puhelimeni ei tunnista värikuvia eikä varsinkaan ota niitä (tai liikkuvaa kuvaa, liian huisi ajatuskin!); sillä voi lähinnä soittaa tai tekstata - antiikkista, vai hä?