Kymmenisen päivää myöhemmin takana on 40 kilometriä, 100 minuuttia ja vähän vajaa tuhat kilokaloria - siis siitä kun hommasin tuon kuntopyörän (ja jälleen meinasin kirjoittaa "kyntöpyörä"...). 1000 kcalhan on nippa nappa neljä niukin naukin täyttävää ateriaa* - eikä tuo etappi vielä ole ihan täynnä -, mutta kuitenkin.

En ole turhaan repimällä aloittanut tätä kuntoiluintoilua. Tavoitteeksi asetin sen, että aina lehdenluvusta toivuttuani hyppään pyörän päälle ja polkaisen kilometrin. Vaatimatonta, eikös? Yksi (1) kilometri! Vaan kun tässä touhussa vaikeinta on aina ryhtyminen, on tuon kynnyksen ylittäminen tehtävä mahdollisimman kivuttomaksi jos haluaa ettei operaatio tyrehdy heti alkuunsa.

Tottahan aimo kuntohirmu rykäisisi heti silmät auki saatuaan sen 40 kilometriä joka päivä - jos mahdollista oikealla pyörällä säässä kuin säässä, ja illalla uusiksi. Mutta minä olen tämmöinen. En jaksa ruveta repimään - en näe siinä mitään tolkkua. Kilometri kerrallaan, jokusen kerran päivässä. Lisäksi vielä ne vatsa- ynnä selkälihasliikkeet ja käsipainot. Kyllä tämä tästä.

Tarkoitus on saada kuntoa hivutettua paremmalle tolalle, eikä se tapahdu hetkessä. Ei ole syytä nostaa rimaa heti järkyttävän korkealle ja hampaat irvessä painaa menemään. Kuntoilun pitää (kuin pitääkin) olla kivaa - ja se onkin sitä (endorfiinit, tiedättehän) kunhan saa tuon ryhtymisen tehtyä tavaksi. Millään ei koskaan viitsisi, mutta kun alkuun on päässyt tulee vähitellen venytettyä rajoja. Pat pat, hyvä poika.
---
*En muuten tähän puoleen ole tutustunut yhtään, kunhan vilkaisin jonkun einespakkauksen energiasisällön... Ynnäily ei varsinaisesti kuulu Retuperän Repäisyn ohjelmaan.