Kun on vastikään matkustellut
ympäriinsä, tarttuu hanakasti matkailua sivuaviin kirjoihin. Yksi
sellainen on Owe Wikströmin "Matkalla olon mysteeri - tie ulos vie
sisään". En ole ihan loppuun vielä kirjassa päässyt, ja täytyy
varoittaa että kirjoittajalla tuntuu olevan yleiskristillishumanistinen
ote joka vaikkapa Rauli Moraalille aiheuttaa migreeniä - "Älkää nyt
jumalauta jaksako siitä beduiinien henkiolennosta hakea tukea joka
saatanan asiaan!" hän vaahtoaa ja kohauttaa sitten väsyneesti
hartioitaan, pudistaa päätään ja vajoaa eksistenssiuupumuksen valtaan
lepotuolinsa syvyyksissä katse tuimasti ei-mihinkään lukkiutuneena...
Mutta tästä piti varsinaisesti kirjoittamani: herr Wikström jossain sadannen sivun kieppeillä ryhtyy analysoimaan ruotsalaista kansanluonnetta ja sitä, miksi ruotsalaiset aiheuttavat toiskansanedustajille otsaryppyjä. Yllättävältä meille kaikille jotka on aivopesty hurreinvihaajiksi tuntunee se, että ruotsalaisten sanotaan olevan epävarmoja ja potevan kansallista identiteettikriisiä kroonisesti.
Nuo aiheelle pyhitetyt parikymmentä sivua voisivat lähestulkoon suoraan olla suomalaisista kertovia. Jos vaihtaisi sanan "ruotsalainen" tilalle joka kohdassa sanan "suomalainen", osuttaisiin häkellyttävän lähelle meikäläistä kansanluonnetta - jos sellainen siis olisi oikeasti olemassa. Sitaatti: "...tyypillisesti ruotsalainen piirre näyttää olevan se, että ruotsalaiset suhtautuvat alemmuudentuntoisesti omaan kansallisuuteensa. Muihin kansoihin verrattuna meitä kiinnostaa tavattoman paljon se, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat."
Miten tämä on mahdollista? Jokainen terve suomalainen tietää että ruotsalainen on geenistöltään arrogantti bastardi joka kuvittelee itsestään liikoja. ...Niin, siltä se ainakin sinivalkoisten taikalasien läpi näyttää. Toisaalta, moniko meistä tuntee kovinkin monta hurria henkilökohtaisesti? Ei suinkaan stereotyypit vallitse ennakkoluulojamme? Ruotsalaisetkin saattavat olla ihan tavallisia ihmisiä...?
Mutta tästä piti varsinaisesti kirjoittamani: herr Wikström jossain sadannen sivun kieppeillä ryhtyy analysoimaan ruotsalaista kansanluonnetta ja sitä, miksi ruotsalaiset aiheuttavat toiskansanedustajille otsaryppyjä. Yllättävältä meille kaikille jotka on aivopesty hurreinvihaajiksi tuntunee se, että ruotsalaisten sanotaan olevan epävarmoja ja potevan kansallista identiteettikriisiä kroonisesti.
Nuo aiheelle pyhitetyt parikymmentä sivua voisivat lähestulkoon suoraan olla suomalaisista kertovia. Jos vaihtaisi sanan "ruotsalainen" tilalle joka kohdassa sanan "suomalainen", osuttaisiin häkellyttävän lähelle meikäläistä kansanluonnetta - jos sellainen siis olisi oikeasti olemassa. Sitaatti: "...tyypillisesti ruotsalainen piirre näyttää olevan se, että ruotsalaiset suhtautuvat alemmuudentuntoisesti omaan kansallisuuteensa. Muihin kansoihin verrattuna meitä kiinnostaa tavattoman paljon se, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat."
Miten tämä on mahdollista? Jokainen terve suomalainen tietää että ruotsalainen on geenistöltään arrogantti bastardi joka kuvittelee itsestään liikoja. ...Niin, siltä se ainakin sinivalkoisten taikalasien läpi näyttää. Toisaalta, moniko meistä tuntee kovinkin monta hurria henkilökohtaisesti? Ei suinkaan stereotyypit vallitse ennakkoluulojamme? Ruotsalaisetkin saattavat olla ihan tavallisia ihmisiä...?