Ateenalainen mies halusi rakentaa talon kalliolle kukkulalle. Hän löysikin talolle passelin paikan korkealta kallioseinämältä, mutta koska hänellä ei ollut isommin tuntemusta sellaisista asioista kuin viemäröinti, tuuletushormit ja sen sellaiset, hän päätti tilata talon piirustukset joltakulta häntä oppineemmalta. Hän sattui törmäämään Aisopokseen, ja kun tiesi tämän oppineeksi mieheksi, oletti hänen hallitsevan myös arkkitehtuurin. Niinpä hän pyysi Aisoposta piirtämään talon.

Aisopos suostui ja piirsi talon. Piirustusten mukaan talo rakennettiin ja mies asettui asumaan. Talo osoittautui vallan viihtyisäksi, mutta jonkin ajan kuluttua miestä rupesi häiritsemään eräs pieni asia: aina tasatunnein hänelle tuli hillitön hinku juosta pihalle ja huutaa "Kukkuu!" - tunnin päästä "Kukkuu kukkuu!", tuntia myöhemmin "Kukkuu kukkuu kukkuu! " ja niin edelleen.

Mies päätti soittaa Aisopokselle.

-Haloo? Minusta tuntuu että sinä piirsit tämän talon jotenkin pieleen. Minusta siinä on jotain outoa.

-No mitenkä niin, kysyi Aisopos. -Tuleeko sinulle aina tasatunnein sellainen olo, että pitää juosta pihalle ja huutaa "Kukkuu!" - tunnin päästä "Kukkuu kukkuu!", tuntia myöhemmin "Kukkuu kukkuu kukkuu! " ja niin edelleen?

-Tulee, vastasi mies. -Nimenomaan sellainen olo minulle tulee aina tasatunnein.

-No kyllähän se sitten toimii, totesi Aisopos.


 

Seitsemän kukkulan kaupungissa, Roomassa, on mukava asua. On ylämäkiä ja alamäkiä, tasaista laakeutta ei juuri yhtään. Mutta sellainen ongelma siellä väkisinkin tulee vastaan:

Olet autolla liikenteessä. Huomaat kaupan ja päätät käydä siellä. Pistät auton parkkiin, käyt kaupassa, tulet takaisin. Väkisinkin edessä on mäkilähtö - ja kuinka monessa roomalaisessa autossa on käsijarru kunnossa? Kolmessa. Kaupungissa on siis seitsemän kukkulaa ja kolme kiroilevaa autonomistajaa, jotka saavat autonsa kolhuille siitä huolimatta, että tuli huollettua se käsijarru.


 

Turussa oleva muinainen Linnasmäki oli rautakaudella vähän samanlainen kuin Helsingin Linnanmäki nykyään. Siellä oli huvipuisto - ei niin, että siellä olisi ollut mitään vuoristoratoja tai karuselleja, mutta sinne vietiin lapset, naiset ja vanhukset odottelemaan siksi aikaa kun miehet lähtivät huvittelemaan.

Sitten, kun miehet palailivat epämääräiseen aikaan reissuiltaan - kuka nenä poskella, kuka sisälmykset sylissä, kuka ilman päätä - oli lasten, naisten ja vanhusten kommentti kuulemma tismalleen sama kuin nykyään Linnanmäellä: "Kyllä meni taas rahat hukkaan kaikenmaailman katapulteissa."


 

Roomalainen, spartalainen ja minoslainen väittelivät siitä, kenellä oli paras fyysinen kunto. Spartalainen rupesi tietysti heti rehvastelemaan: -Meillä Spartassa on sellainen tapa, että heti syntymän jälkeen jokainen nousee aamulla auringonnousun aikaan, ottaa itsensä kokoisen kiven ja lähtee vierittämään sitä korkeimmalle kukkulalle. Puolilta päivin, kun kivi on saatu vieritettyä huipulle, se syödään ja tämän jälkeen lähdetään louhoksille tekemään uutta kiveä seuraavaa päivää varten.

Minoslainen totesi heillä olevan hieman samantapaisen systeemin. -Mutta meille tuo on liian helppoa. Aamulla, kun aurinko nousee, jokainen lähtee merelle, sukeltaa pohjaan, etsii sieltä sen itsensä kokoisen kiven ja vierittää sitten Minoksen korkeimmalle huipulle.

-Niin, totesi roomalainen. -Meillähän on Roomassa vain seitsemän kukkulaa, että väkisinkin sitä viimeisen työtunnin aikana tulee miettineeksi, että mitähän helvettiä sitä on taas koko päivä tullut tehtyä.