Viimeistä kabaree-esitystä viedään - jos tilattuja ei lasketa. Huomenna siis tekijäkööri singahtaa aikaistetun esityksen jälkeen botskille aistimaan merellistä tunnelmaa. Minä en; pyrin pysymään poissa noilta helvetinlaivoilta, joissa klaustrofobia yhdistyy hydroneuroosiin, ja joiden meininki on kyllä moneen kertaan koettu jo. Olen minä niin vanha.

Kyllä, joskus on rymytty pitkin jymiseviä käytäviä ja viimaisia metallikansia aina tilaisuuden tullen, peräti ex tempore jos sattui hotsittamaan. Vaan jossain välissä huomasin olemassa olevaksi tietyn annostuskynnyksen, jonka jälkeen voi nasevasti todeta: olen kurkkuani myöten täynnä laivamatkailua. Näin kävi jokunen vuosi sitten kun lakananvalkeana risteilyn jälkeen pohdiskelin pysäyttääkö bussi ennen keskustaa vai pinnistelläkö perille tahdonvoimalla, ja siitä vielä muutama kortteli kotiin - että sivistyneesti kotivesiklosettiin avartamaan matkailukokemuksia.

Tosin illalla saattaisi olla hyvät saumat päästä pogoamaan vielä kerran todella keinuvalle diskolattialle. Oli se viimeksikin melko yauzaa.