Lehdessä on otettu esiin tärkeä ja henkkohtaisesti läheltä riipaiseva asia: lapsena koettu yksinäisyys ja sen seuraamukset myöhemmässä elämässä.

Yksinäisyyttä voi vallan mainiosti potea porukan keskellä, ja yleensä juuri siitä onkin kysymys. Kun tyyppi tuntee olevansa työkaluja vailla sosiaalisessa kanssakäymisessä, alkaa vähitellen kierre. Kyseinen introvertti loitontuu muista ja valitsee "mieluummin" yksinäisyyden kuin sosiaalisten tilanteiden aiheuttaman avuttomuuden ja siitä seuraavat ahdistukset ja pelot - jotka lamauttavat lopulta pahimmassa tapauksessa kaiken elämän. Oman pään sisältä ei uskalla hakeutua ulospäin. Pahimmassa tapauksessa elämän pelko sammuttaa elämänhalun.

Eräitä keinoja yksinäisten lasten auttamiseksi ovat muun muassa sosiaalisten taitojen opettaminen, vuorovaikutustilanteiden järjestäminen, myönteisen ilmapiirin luominen sekä vaihtoehtoisten selviytymisstrategioiden ja selviytymismallien tiedostaminen.

Yksinäistymiskehitystä ei ole helppo huomata. "Se nyt on vähän ujo, ei se viihdy muitten seurassa". Hän on hionut huippuunsa tapettiin imeytymisen taidon.

Lasten ja nuorten sosiaalisten suhteiden ongelmat eivät useinkaan poistu itsestään. Lapsi tarvitsee ainakin yhden aikuisen, joka tajuaa mitä tämän mielessä liikkuu ja milloin vetäytyminen ei ole normaalia.