No niin, minä siis tulen esittämään tuota petollista aviomiestä, jonka ovelle ilmaantuu ylen avulias tyyppi nimeltä Maurice. Ohjaaja muutamilla tarkkaan pohjustetuilla improilla vielä tarkisti miten roolijako olisi järkevintä suorittaa, ja niin... Saa ihminen pitkästä aikaa opetella tulemaan toimeen stressin ja epävarmuuden kanssa. Näinköhän sitä ennen esityksiä taas tulee kironneeksi valintojaan ja vannomaan että tämä saa kyllä olla viimeinen kerta? Ei olisi ensimmäinen kerta. Eh?

Näytelmän teksti ainakin on naseva ja ajoittaisessa yliampuvassa rahvaanomaisuudessaan menee yleisöönkiin melkoisella varmuudella (groteski se on mikä jyllää!). Eikähän tuo ramppikuume ole oikeastaan koskaan isommin häirinnyt, sitä vähemmän mitä enemmän kokemusta on kertynyt. Vaan ennen ensimmäistä esitystä... jokusen kerran ehtii varmaan miettiä notta tätäkö mä tosiaan lähärin hakemahan.